Puukaupan kilpailutus tuottaa arvonlisää metsänomistajille

etela-savo

Metsänomistaja voi menettää ilman suunnitelmaa ja kilpailutusta tehdyssä puukaupassa merkittävän summan rahaa. Yksi yleisimmistä syistä on, että puut myydään vanhalle tutulle ostajalle ilman kilpailutusta. Yleisesti kilpailutetaan ja hintoja vertaillaan esimerkiksi vakuutuksissa, lainoissa, sähkösopimuksissa ja puhelinliittymissä. Miksi arvokasta tyypillisesti kymmenien tuhansien eurojen arvoista puukauppaa ei kilpailutettaisi?

Puun myynti ammattilaisen avulla valtakirjalla takaa, että puukauppa kulkee parhaita mahdollisia polkuja leimikon suunnittelusta aina korjuun valvontaan. Metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppa sopii uusille sekä kokeneille metsänomistajalle. Välittäjää käytetään hyvin yleisesti asiantuntijana metsäkiinteistökaupoissa. Puukaupan välittäjänä toimiva oma metsäasiantuntija valtuutetaan toimeksiannolla kilpailuttamaan puille paras hinta sekä vastaamaan koko puukauppaprosessista asiakirjatöineen. Puunmyynti valtakirjalla ei tarkoita kuitenkaan päätäntävallan ulkoistamista. Metsänomistaja päättää aina mitä myydään ja kenelle myydään.

Yksittäisen metsänomistajan päätökset vaikuttavat myös muihin metsänomistajiin. Sen lisäksi, että puukaupan kilpailuttaminen takaa yksittäisen kaupan parhaan markkinahinnan, se ylläpitää koko alueen hintatasoa. Ilman kilpailevia tarjouksia ei ole painetta tarjota ja maksaa korkeinta kuutiohintaa. Mitä suurempi kilpailutettujen puukauppojen osuus on, niin sitä merkittävämpi vaikutus sillä on puukaupan yleiseen hintatasoon. Jos kaikki Etelä-Savon maakunnan yksityismetsistä tehtävät puukaupat kilpailutettaisiin puunostajien kesken, niin jokainen puukuutiolle kilpailutettu lisäeuro tuottaisi 5 miljoonaa euroa arvonlisää isompien puukauppatulojen muodossa metsänomistajille. Pidetään yhdessä huolta tärkeästä puukaupan kilpailusta. Kilpailuttamalla puukaupat metsänomistaja voittaa aina, hävittävissä ei ole mitään.

Petri Pajunen
johtaja
Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo

Ajankohtaista

  1. Metsäasiantuntija testaa - Luminen metsä vaatii oikeat välineet

    Metsäasiantuntija testaa - Luminen metsä vaatii oikeat välineet

    Etelä-Savo

    Metsätietoasiantuntija Heikki Mononen liikkuu lumisessa metsässä päivittäin. Minkälaiset välineet mahdollistavat parhaan mahdollisen tavan liikkua ja työskennellä siellä? Lue Heikin terveiset eteläsavolaisesta talvimaisemasta.

    Lue lisää
  2. Puukaupan todellinen arvo – myytkö tutulle vai kilpailutatko parhaan hinnan?

    Puukaupan todellinen arvo – myytkö tutulle vai kilpailutatko parhaan hinnan?

    Etelä-Savo

    Puukaupan kilpailutus on metsänomistajan tärkein turvavyö. Kilpailutus ei ole epäluottamusta ostajaa kohtaan, vaan järkevää taloudenpitoa. Kilpailutuksella varmistetaan, ettei tuhansia euroja jätetä huomaamatta pöydälle. Ilman kilpailua ostajan ei tarvitse tarjota parasta hintaa.

  3. Puumarkkinoiden kahtalainen kehitys vaatii valveutuneisuutta metsänomistajilta

    Puumarkkinoiden kahtalainen kehitys vaatii valveutuneisuutta metsänomistajilta

    Etelä-Savo

    Paikallisissa metsänhoitoyhdistyksissä on paras tieto siitä, millaiselle puulle ja millaisille korjuukohteille on juuri tällä hetkellä kysyntää. Metsänomistaja kuitenkin itse päättää, millaisia kohteita haluaa asettaa tarjolle ja mikä on metsänomistajaa tyydyttävä hintataso puukaupoille.