Metsäpäivä innosti koululaisia Kalevankankaalla

etela-savo

Saimme tilaisuuden osallistua mukaan Kalevankankaan koulun 3.–6. ja 9. luokkalaisille järjestettävään metsäpäivään, joka pidettiin 19.11.2024 hienoissa puitteissa Kalevankankaan koulun lumisessa lähimetsässä.

Tapahtuman päätavoitteena oli tuoda esiin metsäalaa ja sen koulutusmahdollisuuksia, sekä kasvattaa lasten ja nuorten metsäkuvaa. Koulun tavoitteena oli toteuttaa monialainen oppimiskokonaisuus, jota meidän rastillamme toteutimme matematiikan ja ympäristöopin teemoin.

Osana Kalevankankaan koulun metsäpäivää järjestimme rastin, jossa teemoina olivat puun pituuden mittaus sekä puulajien tunnistus. Esittelimme oppilaille puun pituuden mittaamiseen käytettäviä välineitä, ja he saivat mahdollisuuden kokeilla niitä metsäasiantuntijoidemme opastuksella. Puulajien tunnistusta toteutettiin mobiilipelin avulla, ja kaikki pääsivät etsimään koulun lähimetsästä metsiemme kolme yleisintä puulajia.

Päivä sujui mukavissa merkeissä, ja oppilaista välittyi innostus uuden oppimisesta. Upea talvinen sää suosi tapahtumapäiväämme. Saimme arvokasta palautetta, kuten: ”Puitten mittailu oli kivaa”, ja ”Opin monta uutta asiaa ja oli tosi kivaa”. Metsäpäivä tarjosi meille mukavan vaihtelevan työpäivän lasten ja nuorten parissa tärkeän asian tiimoilla, ja toivon mukaan oppilaille tarttui paljon uutta tietoa ja kiinnostusta metsää kohtaan.

Maija Liukkonen
Mhy harjoittelija

Ajankohtaista

  1. Puukaupan ja hakkuiden painopiste siirtymässä loppuvuoteen

    Puukaupan ja hakkuiden painopiste siirtymässä loppuvuoteen

    Etelä-Savo

    Tukkipuun hintataso on noussut jo lähelle viime vuoden huippuhintoja. Tämä kannustaa puukauppaan erityisesti uudistushakkuissa ja järeissä harvennuksissa.

    Lue lisää
  2. Talousmetsän elinkaari

    Talousmetsän elinkaari

    Etelä-Savo

    Suomen metsät elävät pitkää ja vaiheikasta elinkaarta. Kesäharjoittelijamme Kaisa perehtyi talousmetsän eri vaiheisiin ja kirjoitti aiheesta artikkelin.

  3. Droonit yleistyvät metsänlannoituksessa - lentolevitykset alkavat Etelä-Savossa kesäkuussa

    Droonit yleistyvät metsänlannoituksessa - lentolevitykset alkavat Etelä-Savossa kesäkuussa

    Etelä-Savo

    Metsän yllä matalalla liikkuva kookas drooni voi tänä kesänä herättää huomiota myös Etelä-Savossa. Kyse ei kuitenkaan ole valvonnasta tai turvallisuusuhasta, vaan uudesta tavasta tehdä metsänhoitotöitä.