Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savo ja Sulkava edustettuna Brysselissä EU-päätäntää kritisoivassa mielenilmaisussa

etela-savo

Sulkavalainen Kaisa Ralli osallistui torstaina 1. kesäkuuta Brysselissä järjestettyyn mielenilmaisuun, jossa eurooppalaisten maataloustuottajien ja metsänomistajien edustajat osoittivat tyytymättömyytensä EU-komission viime aikojen sekavaa lainsäädäntö- ja asetusvalmistelua kohtaan. Ralli tapasi Brysselissä myös useita kotimaisia europarlamentaarikkoja.

Mhy Etelä-Savon hallituksen puheenjohtajana toimiva sulkavalainen Kaisa Ralli oli kesäkuun ensimmäisenä päivänä eurooppalaisen maa- ja metsätalouspolitiikan polttopisteessä, kun Ralli osallistui Brysselissä EU:n ennallistamisasetusta kritisoivaan mielenilmaukseen.

EU-komission viime aikojen päätökset ovat huolestuttaneet Rallin tavoin lukuisia tuottajia ympäri Suomea. Ennallistamisasetuksen lisäksi alkuvuodesta hyväksytty metsäkatoasetus on ollut kuuma puheenaihe.

”Metsäkatoasetuksen osalta vaikutukset ovat tulleet jo konkreettisesti vastaan. Moni tuttava on pidättäytynyt investoinneista epäselvän EU-asetuksen vuoksi”, Ralli huokaa Brysselin mielenilmauksen päätteeksi.

”Äänestykseen tuleva ennallistamisasetus on myös hyvin sekava, eikä sitä voi tuollaisena laittaa käytäntöön. Ainoa oikea ratkaisu onkin palauttaa se takaisin komission käsiteltäväksi.”

Ralli ja muut Brysselissä vierailleet MTK- ja Mhy-tuottajat tapasivat muutama päivän sisällä useita suomalaisia europarlamentaarikkoja, joista monet kantoivat tuottajien kanssa saman huolen. Rallin lisäksi tuottajanäkökulmaa Brysseliin veivät maatalousyrittäjät Susanna Valtonen ja Jouko Åkerlund.

”Komission ajamat ilmastoasiat ovat tärkeitä, mutta tarkoitus ei saa pyhittää keinoja. Ennallistamisasetusta ei voi nykymuodossa viedä eteenpäin”, EPP-ryhmän MEP Petri Sarvamaa ja Renew-ryhmän MEP Elsi Katainen (kesk.) totesivat ykskantaan parlamentin tulevista äänestyksistä. Ennallistamisasetuksesta äänestetään ympäristövaliokunnassa kesäkuussa ja EU-parlamentin täysistunnossa heinäkuussa.

Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savon hallituksen puheenjohtaja Kaisa Ralli

Ajankohtaista

  1. Puukaupan ja hakkuiden painopiste siirtymässä loppuvuoteen

    Puukaupan ja hakkuiden painopiste siirtymässä loppuvuoteen

    Etelä-Savo

    Tukkipuun hintataso on noussut jo lähelle viime vuoden huippuhintoja. Tämä kannustaa puukauppaan erityisesti uudistushakkuissa ja järeissä harvennuksissa.

    Lue lisää
  2. Talousmetsän elinkaari

    Talousmetsän elinkaari

    Etelä-Savo

    Suomen metsät elävät pitkää ja vaiheikasta elinkaarta. Kesäharjoittelijamme Kaisa perehtyi talousmetsän eri vaiheisiin ja kirjoitti aiheesta artikkelin.

  3. Droonit yleistyvät metsänlannoituksessa - lentolevitykset alkavat Etelä-Savossa kesäkuussa

    Droonit yleistyvät metsänlannoituksessa - lentolevitykset alkavat Etelä-Savossa kesäkuussa

    Etelä-Savo

    Metsän yllä matalalla liikkuva kookas drooni voi tänä kesänä herättää huomiota myös Etelä-Savossa. Kyse ei kuitenkaan ole valvonnasta tai turvallisuusuhasta, vaan uudesta tavasta tehdä metsänhoitotöitä.