Jouluterveiset ja yhteenveto vuodesta 2023

etela-savo

Vuosi 2023 lähenee loppuaan ja on aika rauhoittua joulun viettoon. Vuosi on ollut tapahtumarikas ja siihen on mahtunut sekä unohtumattomia hienoja hetkiä että hieman vaikeampia ajanjaksoja.

Vuosi vaihtui omalta osaltani ensimmäistä kertaa Keski-Euroopassa Tour de Skillä. Onnistuneen ensimmäisen kilpailun jälkeen alkoi haasteet enkä ollut täysin toipunut joulukuun sairastelusta. Oli siis lähdettävä kotiin ja suunnata katse tuleviin kilpailuihin.

Tammikuussa sainkin kokea onnistumisia ensin SM-kisoissa kahden mitalin myötä ja lopulta voitin U23 maailmanmestaruuden Kanadassa. Nuorten MM-kisareissu oli raskas ja pian oli aika lähteä aikuisten MM-kisoihin Planicaan. Paras terävyys ja vire puuttui urani ensimmäisissä aikuisten MM-kisoissa, mutta jätti paljon nälkää tulevaan.

Maaliskuussa hiihdettiin maailmancupia Pohjoismaissa ja Virossa. Olin iloinen vireen paranemisesta ja kauden parhaista tuloksista maailmancupissa (Tallinnan sprintin 8. sija ja Lahden parisprintin 4. sija). Kotimaan kilpailukausi huipentui SM-viestikultaan ja Suomen Cupin viestincupin voittoon.

Kesän harjoituskausi alkoi hyvin ja motivaatio kehittyä oli korkealla. A- maajoukkueleiritystä supistettiin ja koin tarvetta yhdelle ylimääräiselle omalle harjoitusleireille Keski-Euroopassa. Sen ja ylipäätään ammattiurheilijan arjen mahdollistaminen on pitkälti teidän eli yhteistyökumppanien ansiota. Valitettavasti leiri päättyi lopulta sairastumiseen ja siitä toipuminen otti aikansa.

Elokuussa treenit sujuivat jälleen hyvin ja vietin siitä kolme viikkoa maajoukkueleirillä Italiassa. Alkusyksystä kunto alkoi näyttää jo hyvältä ja onnistuin hyvin rullahiihdon SM-kisoissa. Pian noiden kisojen jälkeen aloin tuntea kipua vasemmassa takareidessä. Revähdyksen sijaan oli kyse rasitusvammasta ja sen kuntouttamiseen vaati kompromisseja harjoittelun suhteen. Tilanne oli turhauttava, sillä olin juuri tehnyt mattotesteissä ennätyksiä ja lokakuussa olisi ollut maajoukkueleiri Ramsaussa.

Lokakuu oli tuossa tilanteessa järkevämpi viettää kotona Vuokatissa, jossa oli helpompi toteuttaa korvaavia harjoituksia ja pääsin hiihtämään ensilumenladulle. Pystyin myös avaamaan kilpailukauden Vuokatin Suomen Cupin viestissä ennen Lapin lumille siirtymistä.

Marraskuussa olin viikon omalla lumileirillä Ylläksellä, jossa oli tänä vuonna hyvin lunta jo tuossa vaiheessa. Kilpailin myös Oloksella ennen Rukalle ja viimeiselle maajoukkueleirille siirtymistä. Rukalla kilpailin sekä Suomen Cupissa että maailmancupissa hieman vaihtelevin tuloksin. Odotukset maailmancupiin avauksesta oli paria kuukautta aiemmin olleet korkeammalla mutta jalkavamman takia perinteisen hiihto ei ollut vielä valmista.

Rukan jälkeen tilanne on mennyt koko ajan paremmaksi ja alkukauden paras suoritus tulikin juuri viikkoa ennen joulua Trondheimin maailmancupissa. Kisat toimivat samalla seuraavan kauden MM-esikisoina ja viikonloppu oli senkin takia alkukauden tärkein. Pääsin vapaan sprintissä välieriin, jossa ikävä kaatuminen pilasi mahdollisuudet taistella finaalipaikasta. Tärkeintä oli kuitenkin, että vauhti on parantunut ja tästä on hyvä jatkaa kautta eteenpäin.

Suuret kiitokset vielä yhteistyöstä tänä vuonna, jatketaan yhteistä matkaa myös ensi vuonna. Mutta sitä ennen oikein hyvää joulua!


Jasmin Kähärä

Kuva: Vuokatti Ski Team Kainuu/Heidi Lehikoinen

Ajankohtaista

  1. Talousmetsän elinkaari

    Talousmetsän elinkaari

    Etelä-Savo

    Suomen metsät elävät pitkää ja vaiheikasta elinkaarta. Kesäharjoittelijamme Kaisa perehtyi talousmetsän eri vaiheisiin ja kirjoitti aiheesta artikkelin.

    Lue lisää
  2. Droonit yleistyvät metsänlannoituksessa - lentolevitykset alkavat Etelä-Savossa kesäkuussa

    Droonit yleistyvät metsänlannoituksessa - lentolevitykset alkavat Etelä-Savossa kesäkuussa

    Etelä-Savo

    Metsän yllä matalalla liikkuva kookas drooni voi tänä kesänä herättää huomiota myös Etelä-Savossa. Kyse ei kuitenkaan ole valvonnasta tai turvallisuusuhasta, vaan uudesta tavasta tehdä metsänhoitotöitä.

  3. Rantasalmen Apulanta -metsässä kohtasivat lapset, vastuullisuus ja yhteisöllisyys

    Rantasalmen Apulanta -metsässä kohtasivat lapset, vastuullisuus ja yhteisöllisyys

    Etelä-Savo

    Rantasalmella vietettiin 13. toukokuuta lämminhenkinen ja merkityksellinen päivä, kun Apulannan Toni Wirtanen ja Sipe Santapukki palasivat Apulantametsään osana Minusta kasvaa puu -hanketta. Metsä sai alkunsa vuonna 2024, jolloin alueelle istutettiin koivuntaimia yhteisöllisessä talkoopäivässä bändin ja heidän faniensa toimesta. Nyt taimikko on lähtenyt hyvään kasvuun, ja samalla tapahtuman idea on juurtunut osaksi paikallista metsä- ja luontokasvatusta.