Ajankohtaiset uutiset luetaan mieluiten Metsänomistajat -lehdestä tai sähköisestä uutiskirjeestä

etela-savo


Me kysyimme palautetta metsänomistajilta markkinointiviestinnästämme ja sen kehittämisestä. Kysely toteutettiin uutiskirjeessä sekä sosiaalisessa mediassa jaetun linkin kautta. Iso kiitos kaikille palautteen antajille!

Metsänomistajat -lehti luetaan tarkkaan

Metsänomistajat -lehdestä pidetään ja se luetaan tarkkaan. Jäsenlehden luetuimmiksi aihealueiksi nousivat metsänhoitoon liittyvät artikkelit. Seuraavaksi eniten kiinnostivat puukauppaan ja jäsenyyteen liittyvät teemat. Metsänomistajat -lehteen toivottiin uutta näkökulmaa metsänkasvatukseen, artikkeleita uusista metsänhoitomenetelmistä sekä innovaatioista metsäalalla, samoin taloudelliseen tuottavuuteen vaikuttavista seikoista. Metsänomistajanäkökulmaa juttuihin haluttiin myös lisää.

Tänä vuonna Metsänomistajat -lehtemme ilmestyy kolme kertaa. Helmikuussa jaossa oli vuoden ensimmäinen lehti ja kädessäsi olevan lehden lisäksi vielä syyskuu tuo tullessaan jäsenlehden. Paperilehden lisäksi sähköiset lehdet ovat luettavissa nettisivuillamme.

Uutiskirje tavoittaa metsänomistajat hyvin

Sähköinen uutiskirje osoittautui suositummaksi tietolähteeksi tapahtumien, koulutusten ja tilaisuuksien osalta, miltei 40 % vastaajista sai niistä tiedon ensisijaisesti sähköpostin kautta. Uutiskirjeemme vastaanottajia on tällä hetkellä noin 6000. Tilaa Sinäkin uutiskirjeemme itsellesi vierailemalla uusiutuneilla nettisivuillamme osoitteessa mhy.fi/etela-savo

Sosiaalisen median kanavat, Facebook ja Instagram, tavoittivat yhteensä vain noin 20 % kyselyyn vastaajista ajankohtaisten metsäuutisten ja tapahtumien osalta. Suositumpi kanava vielä toistaiseksi näistä kahdesta on Facebook. Klikkaahan Sinäkin some-kanavamme seurantaan!

Tapahtumiin osallistutaan livenä ja etänä

Maastonäytökset ja käytännön metsäkoulutukset ovat edelleen säilyttäneet suosionsa tapahtumina. Metsänhoidollisten teemojen lisäksi metsänomistamiseen liittyviä tapahtumia ja koulutuksia toivottiin. SPV, metsäverotus, uuden metsänomistajan perusteet sekä ajankohtaiskatsaukset metsänomistajille nousivat aiheina esille. Metsäretkille erilaisiin metsäkohteisiin sekä tuotantolaitoksiin olisi innokkuutta osallistua.

Valtakunnallisiin Metsänomistajat -webinaareihin oli osallistunut noin puolet kyselyyn vastanneista. Etäosallistumismahdollisuutta tapahtumiin pidettiin hyvänä.

Toiveenne on kuultu tarkalla korvalla!

Huom. Ilmoitathan muuttuneet osoitetietosi meille niin sekä perinteinen että sähköinen posti tavoittaa sinut myös jatkossa. Muutosilmoitukset osoitteeseen etelasavo@mhy.fi tai 015 357 4000.

Kyselyyn vastasi 80 henkiöä.

Ajankohtaista

  1. Tavoitteet selväksi – haluatko varmistaa metsäsi kasvun ja elinvoimaisuuden?

    Tavoitteet selväksi – haluatko varmistaa metsäsi kasvun ja elinvoimaisuuden?

    Etelä-Savo

    Oikein ajoitetut metsänhoitotoimenpiteet ovat oleellisessa roolissa metsän hyvän kehityksen kannalta. Niiden merkitys korostuu erityisesti puuston kehityksen alkuvaiheessa, sillä taimikon  ja nuoren metsän hoidolla luodaan perusta puuston myöhemmälle kehitykselle kymmeniksi vuosiksi eteenpäin.

    Lue lisää
  2. Iloista väriä muokkaustyömaalla – Metsätyö Mannisen pinkki kaivuri saa hymyn huulille

    Iloista väriä muokkaustyömaalla – Metsätyö Mannisen pinkki kaivuri saa hymyn huulille

    Etelä-Savo

    Kangasniemen suunnalla metsässä liikkuva ei ole voinut olla huomaamatta iloisen väristä maanmuokkauskonetta. Metsätyö Mannisen pinkki kaivinkone on herättänyt huomiota kylillä ja saanut monen suupielet nousemaan hymyyn. Koneen puikoissa työskentelee kuljettaja Anu Huiskonen, jolle metsätyö on muodostunut aidoksi kutsumukseksi – vaikka alku olikin kaikkea muuta kuin suunniteltu.

  3. Metsänuudistamisketjun tekijät

    Metsänuudistamisketjun tekijät

    Etelä-Savo

    Metsäuudistamisen aikatauluun vaikuttavat useat tekijät, kuten hakkuun ajankohta, hakkuutähteiden korjuu sekä tiestön kunto. Tavoitteena on, että uusi puusukupolvi saadaan kasvamaan mahdollisimman pian hakkuun jälkeen.