Metsänhoidossa aikatauluttaminen on tärkeää!

- Aapo Manninen, metsäasiantuntija

11.10.2021

Kuka olet?

Olen kuusihenkisen perheen isä. Kotoisin Hirvensalmelta.

Miten päädyit metsäasiantuntijaksi metsänhoitoyhdistykseen?

Päädyin Hirvensalmelle toimihenkilöksi mutkien kautta. Kotipaikkakunta veti takaisin usean työpaikan ja paikkakunnan jälkeen.

Mikä on mukavinta työssäsi? Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Mukavinta tässä työssä on monipuolisuus ja tutustuminen monenlaisiin ihmisiin. Voi olla avuksi ihmisille opastamalla metsäasioita ja kun näkee maastossa hyvin hoidettuja metsiä.

Tyypillinen työpäiväni on tarpeen mukaan joko toimistotyötä tai maastoa. Toisinaan koko päivä menee metsässä tai toimistolla. Useimmiten aamun ensimmäinen tunti kuluu edellisen päivän kirjauksissa ja sähköposteihin vastatessa. Samalla tulee suunniteltua päivän työt. Sen jälkeen monesti lähden maastoon ja palaan toimistolle, jos ehdin. Pitkin päivää soi puhelin ja siihen vastaaminen vie oman aikansa.

Kerro joku metsämuisto tai tapahtuma metsässä, joka on jäänyt mieleen? Mitä metsä sinulle merkitsee?

Tähän ajankohtaan liittyen tulee mieleen kerta, kun olin maastossa ja lehdet olivat jo puista varisseet. Olin paikassa, jossa oli paljon pihlajia ja puut täynnä punaisia pihlajan marjoja. Lunta tuli valtavasti ja metsä muuttui talviseksi. Pihlajanmarjat erottuivat todella hienosti lumen peittämässä maastossa. Se maisema jäi hyvin mieleen.

Metsä merkitsee minulle työtä ja vapaa-aikaa. Vaikea sieltä on poissa pysyä. :D

Ajankohtaista metsässä juuri nyt? Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Nyt kannattaa jo kilpailuttaa tulevan talven hakkuukohteet.

Metsänhoidossa aikatauluttaminen on tärkeää. Ensiharvennukseen asti kaikki on hoitotyötä ja oikein ajoittamalla säästää. Oman työn osuus kannattaa miettiä tarkkaan. Usein päätös siitä mitä oikeasti ehtii itse tekemään, ratkaisee sen, tuleeko hoitotyö tehtyä ajoissa. Valtion tukeakin on hoitotöihin saatavilla. Ne kannattaa hyödyntää!

Ota yhteyttä!

Aapo Manninen
Metsäasiantuntija
Puukauppa- ja metsäpalvelut, metsänomistajien neuvonta
p. 0400 142 044
aapo.manninen@mhy.fi

Hirvensalmen toimisto,
Keskustie 8
52550 Hirvensalmi

Toimialue: Hirvenlahti, Kuitula, Pyörnilä, Suonsalmi, Hurrila, Hämeenmäki, Ripatti, Vahvaselkä ja Vahvamäki (osa)

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2024 © Metsänhoitoyhdistykset