Puukauppatarjouksissa saattaa olla suuriakin eroja, joten kilpailuttaminen on todella metsänomistajan etu!

- Elina Valtonen, metsäasiantuntija

27.1.2022

Kuka olet?

Olen Elina Valtonen ja työskentelen Sulkavalla metsäasiantuntijana. Olen alun perin kotoisin Tampereelta, mutta veri on vetänyt Etelä-Savoon jo pitkään. Nykyisin asustelen Juvalla, josta minulla on lyhyt matka ajella töihin Sulkavalle, Anttolaan sukuloimaan ja Ristiinaan mökille.

Miten päädyit metsäasiantuntijaksi metsänhoitoyhdistykseen?

Sain pitkään odotetun tiedon syksyllä 2020, että minut oli valittu metsänhoitoyhdistykselle Kerimäelle hoitamaan opintovapaan sijaisuutta vuoden ajaksi. Viime syksynä sijaisuuteni loppupuolella aukesikin metsäasiantuntijan paikka tähän Sulkavalle, jonne minut sitten valittiin jatkamaan samaa työtä uusien asiakkaiden parissa.

Mikä on mukavinta työssäsi? Millainen on tyypillinen työpäiväsi?

Ajelen usein suoraan aamulla metsään, jossa hoidan tarvittavat maastokäynnit. Toki näin talviaikaan, kun valoisaa aikaa on vähemmän, pitää maastokäynnit sopia lähemmäs puoltapäivää, jotta metsässä näkee liikkua. Pyrin hoitamaan mahdollisimman monta asiaa yhdellä suunnalla, jotta ei tarvitse ajella montaa kertaa edestakaisin. Iltapäivä meneekin monesti sitten toimistotöiden parissa, käyn läpi päivän aikana tulleet sähköpostit ja hoidan muita työn alla olevia asioita.

Mukavinta työssäni on se, että saa liikkua vapaasti toimiston ja metsien välillä, ja tehdä töitä omien aikataulujen mukaan. On etuoikeutettua, kun saa näin pimeäänkin vuodenaikaan nauttia ulkoilusta päivisin valoisaan aikaan. Tähän ei ole monessa työssä mahdollisuutta.

Kerro joku metsämuisto tai tapahtuma metsässä, joka on jäänyt mieleen? Mitä metsä sinulle merkitsee?

Tähän on hankala vastata vain yhtä muistoa, sillä metsässä on tullut vietettyä niin lukemattomia tunteja niin työn kuin vapaa-ajankin puolesta. Vaikka puolet työpäivästä viettäisi jo metsässä, niin silti iltaisin tulee usein lähdettyä metsään marjastamaan, sienestämään tai vaikkapa hiihtämään, vuodenajasta riippuen. Mukavimpia reissuja on sellaiset, kun on lähtenyt samoilemaan metsiin ja suolampien rannoille marjakorin, sienipussin ja virvelin kanssa, ja jokaiseen on tarttunut jotakin saalista mukaan.

Ajankohtaista metsässä juuri nyt? Mitä vinkkejä antaisit metsänhoitoon?

Puukaupan ollessa ajankohtaista, kannattaa muistaa, että sen kilpailuttaminen on ehdottoman tärkeää, jos haluaa saada parhaan mahdollisen hinnan puille. Esimerkkinä tähän, juuri kilpailutin leimikon, joka sisälsi harvennusta sekä päätehakkuuta. Yksi ostaja tarjosi tälle leimikolle samaa hintaa päätehakkuun tukille, mitä toinen tarjosi harvennustukeille. Puukauppatarjouksissa on monesti suuriakin eroja, joten kilpailuttaminen on siis todella metsänomistajan etu!

Metsänhoitoyhdistyksestä löytyy myöskin veropalvelu. Monia mielenkiintoisia kysymyksiä on tullut niiden kanssa vastaan ja ratkaisu on aina löytynyt. Kannattaa muistaa, että vaikka verovuonna ei olisi tuloja tullutkaan, menot kannattaa aina ilmoittaa. Ne hyvitetään jokaisen omassa tuloverotuksessa (paitsi kuolinpesien osalta) ja arvonlisäverovelvolliset saavat maksamansa alv:t takaisin!

Elina Valtonen
Metsäasiantuntija
Puukauppa- ja metsäpalvelut, metsänomistajien neuvonta.
p. 0400 726 638
elina.valtonen@mhy.fi

Sulkavan toimisto
Tiiterontie 17
58700 Sulkava

Toimialue: Ruottila, Heikkurila, Pulkkila, Pieksänlahti, Koskutjärvi, Väätälänmäki, Kyrsyä, Mäntynen, Kuhakoski, Kammola, Partala, Ryhälä, Hamula, Pirttimäki, Himmaala

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje

2024 © Metsänhoitoyhdistykset