Mhy Kainuu on Vuoden Kymppi

Valtakunnallinen

Metsänhoitoyhdistys Kainuu on valittu Vuoden Kympiksi. Vuoden Kymppi on MTK:n metsävaltuuskunnan myöntämä tunnustus ansiokkaasta metsänomistajien etujen ajamisesta sekä jäsenten ja muiden metsänomistajien palvelusta.

Valintaraadin perusteluissa korostuivat metsänomistajien edunvalvonnan ansiokas hoitaminen toimialueella ja rakentava vuoropuhelu eri sidosryhmien kanssa. Lisäksi Mhy Kainuu on kehittänyt ja laajentanut palveluitaan onnistuneesti ja toiminut aktiivisesti Metsänomistajat-ketjun kehittämisasioissa. Palkintoraati halusi tuoda myös esille aktiivisen viestinnän ja yhdistyksen korkean asiakastyytyväisyyden.

Yhdistys on käynyt viime vuosien aikana läpi paljon muutoksia. Yhdistyksen vuoden 2023 muutosneuvottelut, maakunnan alueella tapahtunut raakkutuho sekä liiketoiminnan kehittäminen eivät ole helpoin yhdistelmä. Vuoden Kymppi -tunnustus kuuluukin erityisesti yhdistyksen toimihenkilöille, korostaa yhdistyksen johtaja Harri Savonen.

”Porukkaa on oikeasti koeteltu viime vuosien aikana ja luulen että tämä antaa uskoa tekemiseen. Yhdistyksissä tehdään kovasti työtä ympäri Suomea, mutta tälle porukalle tunnustuksella on varmasti erityistä merkitystä. Asiakastyytyväisyyden mittaamiseen on panostettu ja niissä on hyvä trendi. Myös metsänomistajien edunvalvonnassa on laitettu asioita eteenpäin”, Savonen kommentoi.

Palkintoa vastaanottamassa Hanasaaressa oli Mhy Kainuun hallituksen puheenjohtaja Heikki Moilanen.

”Meille tämä valinta oli äärimmäisen tärkeä. Harri on saanut meidän kahdenkymmenen hengen porukan pelaamaan joukkueena ja hallituskin on vienyt asioita mukavasti eteenpäin”, puheenjohtaja kiitteli yhdistyksen johtajaa ja luottamusjohtoa kiitospuheessaan.

Vuoden Kymppi valittiin tänä vuonna yhdeksättä kertaa. Vuoden Kymppi on tunnustus, joka myönnetään vuosittain joko metsänhoitoyhdistykselle tai yhdistyksen toimihenkilölle tai tiimille. Vuoden Kymppi julkistettiin MTK:n metsävaltuuskunnan kokouksessa Espoossa 31.10. ja palkittiin taiteilija Timo Laitalan Nostalgia Usva II -maalauksella.

Ajankohtaista

  1. Metsänhoitoyhdistykset Savotta ja Sotkamo käynnistävät yhdistymisselvityksen

    Metsänhoitoyhdistykset Savotta ja Sotkamo käynnistävät yhdistymisselvityksen

    Valtakunnallinen

    Mhy:t Savotta ja Sotkamo ovat päättäneet käynnistää selvitystyön mahdollisesta yhdistymisestä. Yhdistysten hallitukset ovat käsitelleet asiaa ja suhtautuvat jatkovalmisteluun myönteisesti.

    Lue lisää
  2. Puukauppaa uudistettiin metsänomistajan edun vahvistamiseksi

    Puukauppaa uudistettiin metsänomistajan edun vahvistamiseksi

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistykset uudistivat puukauppapalvelunsa vahvistaakseen metsänomistajan etua, tavoitteiden saavuttamista ja oikeuksia koko puukaupan ajan.

  3. Hakkuukone metsässä kaataa mäntyä.

    Metsäkatoasetus – mitä se tarkoittaa metsänomistajalle?

    Valtakunnallinen

    Metsäkatoasetus tuo uusia velvoitteita puukauppaan, mutta metsänomistaja saa apua metsänhoitoyhdistykseltä. Tärkeintä on huolehtia, että kaikki kauppaan liittyvät asiakirjat ovat tallessa ja hakkuut on metsälain ja asetuksen vaatimusten mukaisesti.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.