Metsätaloutta muinaismuistolain suojelemalla kohteella

23.4.2018

Muinaismuistolain nojalla suojeltu kohde metsässä ei aina tarkoita sitä, että metsä pitäisi myös suojella. Joskus jopa päinvastoin.

Metsänomistaja Esa Anttaksen lähimetsässä Iitin Lyöttilässä on pitkä pätkä Suomen sotahistoriaa sadan vuoden takaa. Ensimmäisen maailmansodan aikainen puolustusasema kaivantoineen, juoksuhautoineen ja konekivääriasemineen lähtee aivan talon pihan kulmalta.

Nämä kenttälinnoitteet muodostivat aikanaan maailman suurimman linnoitusketjun, joka kulki Enosta Savonlinnan, Mäntyharjun, Jaalan ja Iitin kautta Kotkaan. Se suunniteltiin ja rakennettiin Pietarin, Venäjän silloisen pääkaupungin, suojaksi saksalaisten mahdollisen hyökkäyksen varalta ensimmäisen maailmansodan aikana.

Anttas kiinnostui linnoitusvalleista toden teolla vasta aikuisiällä, kun Museovirastosta tultiin niitä inventoimaan. Nuorempana kaivannoista oli ollut lähinnä harmia, erityisesti pikkupoikana hevosen kanssa savotassa harmitti todella, kun puunrunko kaatui kaivantoon eikä sitä meinannut sieltä ylös saada millään, Anttas muistelee.

Esa Anttas esittelee linnoitusaluetta mielellään kävijöille

Vallirakennelmat inventoitiin vuonna 1994. Anttas päätti puhdistaa ne ja kunnostaa ne, niin että niistä olisi iloa muillekin. Juoksuhautoihin kerääntyy paljon oksia ja muuta kasvijätettä, eivätkä ne hoitamattomana välttämättä näytä oikein miltään.

- Linnoitusrakennelmien alueella on harjoitettu ihan tavallista metsätaloutta. Metsähän olisi sadassa vuodessa ehtinyt peittää jo kaiken alleen, joten puita on pitänyt kaataa ja metsää harventaa, Anttas kertoo.

Luontopolun alueella suoritettiin päätehakkuu vuonna 2014. Museoviraston ohjeissa kaivaminen kolmea metsiä lähempänä rakennelmista oli kielletty, mutta toki metsätöissäkin piti olla varovainen. Työmaakarttoihin ja maastoon merkittiin kaivantojen paikat ja hakkuukoneen reitit suunniteltiin tarkkaan. Hakkuuohjeena oli poistaa mahdollisimman varovaisesti puuta kaivantojen läheisyydestä, että rakenteet tulevat näkyviin. Anttas oli oikein tyytyväinen työn jälkeen. - Erikseen vielä toivoin, ettei havuja pistetä sinne kaivantojen pohjille, niin ei ollut edes kauheasti siivoamista jälkikäteen.

 Sami Puranen 

Nyt parin hehtaarin alueella kasvaa nätti männyntaimikko. Anttaksella on ainoastaan yksi ongelma, jota hän ei tullut ajatelleeksi etukäteen. - Heinää puskee ihan kamalasti nyt joka paikassa. Kerran kesässä on pakko käydä niittämässä ne kaivannot, muuten ne eivät kesällä näytä oikein miltään. Toisaalta heinä suojaa kaivantoja eroosiolta, eli pitää seinämien hiekkaa paikallaan, mikä on tietenkin hyvä juttu.

Anttas ylläpitää yksityistä kulttuurikohdettaan harrastuspohjalta, ilman tukea. - Silloin alkuun sain Kymenlaakson terveyden turva -säätiöltä pienen apurahan kaivantojen kartoitukseen, mutta muuten olen tätä ihan omaksi ilokseni tehnyt.

Tutustumiskierroksella linnoitukselta löytyi myös uudenlaista luonnon monimuotoisuutta: Kettu tai supikoira oli kaivanut itselleen pesäkolon linnoitusvallin seinämään. - Ei näytä luonto kunnioittavan Museoviraston ohjeita ollenkaan, Anttas naurahtaa.

- Tämä kohde on kyllä hyvä esimerkki siitä, että suojelu ei todellakaan tarkoita sitä, että metsässä ei saisi tehdä mitään vaan päinvastoin, sitä ympäristöä pitää aktiivisesti hoitaa, Anttas toteaa.

 

teksti: Anne Rauhamäki, kuvat Sami Puranen ja Anne Rauhamäki

Lisätietoa:

Ajantasainen tieto muinaismuistolain suojelemista kohteista kunnittain löytyy Museoviraston muinaisjäännösrekisteristä  https://www.kyppi.fi/palveluikkuna/mjreki/read/asp/r_default.aspx

Metsänkäyttö ja arkeologiset kohteet  - ohjeita Museoviraston sivuilla: https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-suojelu/metsankaytto-ja-arkeologiset-kohteet