Metsä rokkaa Juvalla heinäkuussa!

Valtakunnallinen

Aiempien tapahtumien suuri kävijämäärä ja tapahtumista saatu positiivinen palaute kannustivat järjestämään tapahtuman uudelleen pitkän tauon jälkeen.
-Olemme rakentaneet monipuolisen ja tasokkaan ohjelman. Odotan päivä- ja iltatapahtumaan yhteensä jopa 8000 kävijää, toteaa Mhy Etelä-Savon johtaja Petri Pajunen. 

Kaikille avoimen ja maksuttoman päivätapahtuman alkuun järjestetään paneelikeskustelu metsiemme tulevaisuudesta ”Kuinka yhdistämme puukaupan, hiilensidonnan ja suojelun kasvavat tavoitteet? ”Paneeliin osallistuvat maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah, Metsänhoitoyhdistysten Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Harri Huupponen, huhtikuussa WWF Suomen pääsihteerinä aloittava Jari Luukkonen sekä Stora Enson metsäjohtaja Janne Partanen. Metsä Rokkaan ja paneelikeskustelun juontajana toimii yksi Suomen suosituimmista TV-kasvoista Susanna Laine.

Paneelikeskustelun lisäksi lavalla kuullaan haastatteluja, kuten Mhy Etelä-Savon yhteistyökumppani Jasmin Kähärän sekä pääyhteistyökumppanien kuulumiset. Ennen päivän pääesiintyjää keskustelemassa nuorista tulevaisuuden metsänomistajina ja metsäammattilaisina ovat metsänomistaja Ville Rouhiainen, asiakkuuspäällikkö Petteri Käyhkö sekä metsäalan opiskelijoita.Juvan ABC:lla sijaitsevan paikoitusalueen ja Juva Campingin välisen metsäpolun varrella nähdään puunkorjuun, metsänuudistamisen ja taimikonhoidon työnäytöksiä. Yhteistyökumppanien messuosastot tarjoavat mielenkiintoista tietoa ja nähtävää metsäalan ammattilaisille sekä metsänomistajille. Metsäalan erinomaisia koulutusmahdollisuuksia esittelevät Etelä-Savon Ammattiopisto ja Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu XAMK.

Maastohiihdon A-maajoukkueen Jasmin Kähärä kertoo Metsänhoitoyhdistyksen osastolla kuulumisia. Metsäisen asian lisäksi jaossa on jälleen haluttuja rokkilippiksiä- ja pipoja sekä Metsälehtiä. Myös perheen pienimmille on omaa ohjelmaa, joten koko perhe voi nauttia tapahtumasta yhdessä.

Maksuttomassa ja ikärajattomassa päivätapahtumassa klo 11.00 - 15.00 esiintyy Suomen kuumin huippuartisti Käärijä. Keikka alkaa klo 14.00. Toinen päivätapahtuman esiintyjä on Hovimuusikko Ilkka.

Alkuvuodesta 2023 Pajusen Petri soitti ja kysyi, tehtäisiinkö Metsä Rokkaa Juvalla. Suostuin heti koska Metsä Rokkaasta on paljon miellyttäviä kokemuksia. Kun saatiin Kankkusen Mikalta vahvistus, että se voidaan pitää Juva Campingilla, asia oli selvä. Onhan Juva Camping erittäin hyvä paikka järjestää tapahtumia. Se on kaunis alue, josta Mika on pitänyt hyvää huolta ja siellähän järjestettiin aikoinaan Juva Rokkaa-festarit, mikä osoitti alueen toimivuuden, sanoo tapahtuman promoottori Vesa Kontiainen.

Tätä kesän kohokohtaa ei kannata missata, vaan lähteä koko perheellä nauttimaan metsän ja musiikin yhdistävästä tapahtumasta, kannustaa Pajunen.

Maksullisessa iltatapahtumassa esiintyvät Portion Boys, BESS, Osmos Cosmos ja Ruoska.

Artistilista on tasokas ja monipuolinen. Portion Boys nauttii suursuosiota eikä syyttä. Yhtye esiintyy Juvalla ensimmäistä kertaa. BESS on esiintynyt kerran Juvalla. Rokkipuolta edustavat Ruoska ja Osmos Cosmos. Luvassa on harvinaista herkkua, sillä Metsä Rokkaa ei ole jokavuotinen tapahtuma, kertoo Kontiainen.

Portit avataan iltatapahtumaan klo 18.00 ja ne sulkeutuvat klo 02.00. Iltatapahtumaan ikäraja on K-12.
Ennakko- ja VIP-liput ovat myynnissä. Ennakkolippuja myy Tiketti www.tiketti.fi

Tiketin kautta voi ostaa nettilipun, mobiililipun ja lisäksi lippuja voi ostaa R-kioskeista kautta maan. Maksutapana on korttimaksu, verkkopankkimaksu, Smartum, Edenred, Epassi, Tyky-setelit ja virikesetelit. Toimituskulut ovat 2,50 €/lippu. Ennakkolippuja myydään lisäksiMhy Etelä-Savon Juvan toimistolla.

Lippujen hinta on ennakosta 45 euroa ja portilta 50 euroa. VIP-lippuja myydään rajallinen määrä ainoastaan Mhy Etelä-Savon toimesta, jotka maksavat 132 euroa. VIP-lippuja ja pääsylippuja voi tilata Tarja Heikkiseltä tarja.heikkinen@mhy.fi p. 0400 142 906.

Lisätietoa tapahtumasta löytyy nettisivuilta www.metsarokkaa.fi

METSÄ ROKKAA, 6.7.2024, JUVA, JUVA CAMPING
Maksuton ja ikärajaton päivätapahtuma klo 11.00 - 15.00
Maksullinen iltatapahtuma (K12) klo 18.00 - 02.00

Lisätietoja:
Petri Pajunen, johtaja Mhy Etelä-Savo, puh 040 7766 212, petri.pajunen@mhy.fi
Vesa Kontiainen, promoottori, puh 050 3402 582, vesa.kontiainen@juvarokkaa.fi

Ajankohtaista

  1. Ensimmäinen "Viestintää tukeva työnantaja" -palkinto Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalalle

    Ensimmäinen "Viestintää tukeva työnantaja" -palkinto Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjalalle

    Valtakunnallinen

    Metsämiesten Säätiö lanseerasi maaliskuussa uuden Viestintää tukeva työnantaja -palkinnon metsäalalle. Palkinnon avulla Säätiö haluaa nostaa esille metsäalan työnantajia ja heidän käytäntöjään, jotka rohkaisevat ja tukevat työntekijöitä henkilökohtaiseen viestintään eli metsäalan positiiviseen esiintuontiin esim. kouluissa, sosiaalisessa mediassa, lehdissä ja radiossa. Esityksiä palkinnon saajaksi Säätiö ottaa vastaan kotisivullaan olevalla lomakkeella anonyyminä tai ehdottajan nimen kanssa.

    Lue lisää
  2. Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa – Puukauppa kilpailutetaan entistä useammin metsänhoitoyhdistyksen avulla

    Metsänomistajien tyytyväisyys puukauppaan nousussa – Puukauppa kilpailutetaan entistä useammin metsänhoitoyhdistyksen avulla

    Valtakunnallinen

    Metsänomistajien tyytyväisyys ja aktiivisuus puukauppaan on kasvussa, selviää kevään Metsätutka-kyselystä. Vaikka viime vuosina on tehty puukauppaa ahkerasti, on kolmanneksella metsänomistajista puunmyyntiaikomuksia myös kuluvalle ja ensi vuodelle. Puun hinnan nousun merkitys puukauppaan kannustavana tekijänä on myös noussut voimakkaasti.

  3. MTK:n ja SLC:n luonnon monimuotoisuuden tiekartta julkaistiin – ”Tuhti paketti kohti käytännön askeleita”

    MTK:n ja SLC:n luonnon monimuotoisuuden tiekartta julkaistiin – ”Tuhti paketti kohti käytännön askeleita”

    Valtakunnallinen

    Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ja ruotsinkielinen tuottajajärjestö SLC julkaisivat 1. helmikuuta luonnon monimuotoisuuden tiekartan. Tiekartan tutkijaraporttien, jäsenkyselyiden ja järjestöjen sisäisen työn avulla MTK ja SLC jäsenineen ottavat entistä vaikuttavampia askeleita kohti maatalous- ja metsäympäristöjen monimuotoisuuden vahvistamista.

2024 © Metsänhoitoyhdistykset