36 000 kausiveroilmoitusta jättämättä

06.4.2016

Verohallinto on lähettänyt arvioesityksen noin 36 000 maa- ja metsätaloudenharjoittajalle. Arvioesitys lähetetään, jos kausiveroilmoitusta ei ole annettu määräajassa.

Arvonlisäverovelvollisilla alkutuottajilla on velvollisuus palauttaa kausiveroilmoitus, vaikkei verovuoden aikana olisi ollut arvonlisäverollista toimintaa. Muuttuneen menettelyn johdosta tänä vuonna niin sanotun Ei toimintaa -ilmoituksen voi antaa poikkeuksellisesti puhelimitse Verohallinnon palvelunumerossa 020 697 016.

Tänä vuonna arvioesityksiä lähetettiin enemmän kuin viime vuonna.

Viime vuonna arvioesityksiä jouduttiin lähettämään noin viidelle prosentille, mutta tänä vuonna niitä on lähetetty noin 14 prosentille kaikista alv-rekisterissä olleista maa- ja metsätaloudenharjoittajista. Muutos johtuu siitä, että tänä vuonna Verohallinto ei lähettänyt postitse kausiveroilmoituslomakkeita. Sen vuoksi otamme poikkeuksellisesti vastaan Ei toimintaa -ilmoituksia puhelimitse, kertoo ylitarkastaja Riitta Kekäläinen.

Ilmoita mahdollisimman pian

Arvioesityksessä Verohallinto arvioi kohdekauden veron määrän ja kehottaa antamaan ilmoituksen. Jos ilmoitusta ei anneta, määrätään kohdekauden verot maksettavaksi arvioesityksen mukaisesti. Arvioidut tiedot voidaan korjata antamalla kohdekaudelle kausiveroilmoitus. Erillistä oikaisuvaatimusta ei tarvitse tehdä.

  • Jos kausiveroilmoitus jätetään paperilomakkeella, on tärkeää muistaa käyttää vuoden 2015 lomaketta, jotta tiedot lomakkeita optisesti luettaessa kohdentuvat oikealle vuodelle. Suosittelemme kuitenkin sähköistä ilmoittamista, neuvoo Kekäläinen.

Kätevimmin kausiveroilmoituksen voi antaa Verotili-palvelussa. Palvelusta löytyvä sähköinen verkkolomake on ulkoasultaan identtinen paperisen kausiveroilmoituksen kanssa

Maa- ja metsätalouden harjoittajista jo 72 258 asiakasta (33,5 %) on antanut kausiveroilmoituksensa sähköisesti.