Olisiko aika puhkaista kupla?

Suvi Kokkola 05.11.2018

Ollakseni rehellinen, minua tympii kaikenlainen vastakkainasettelu, mitä julkisuudessa velloo avohakkuiden ympärillä. Vielä enemmän tympivät sanat puupelto, tehometsätalous, metsän auraaminen, valtavat koneet ja ilmastokatastrofi.

Koska pääsen nykyisin työssäni maastoon lähinnä vai silloin kun jotain on mennyt pahasti pieleen, olen liikkunut maastossa aiempaa enemmän vapaa-ajalla. Liikkumiseni tapahtuu enimmäkseen joko hevosen selässä tai lenkkarit jalassa. Toisinaan käyskentelen maastossa myös kaikessa rauhassa saappaat jalassa.

Olen tehnyt huomioin, että lähdinpä oikeastaan mihin suuntaan tahansa, kilometrin säteeltä kotoani tai tallilta löytyy mitä ihmeellisimpiä paikkoja. Kilometrin säteeltä kummastakaan paikasta ei kuitenkaan löydy kuin pari virallistettua suojelukohdetta. Käytännössä käyskentelen siis talousmetsässä.

Koenko kulkevani puupellossa tai raiskatussa metsässä? En koe. Sen sijaan ihmettelen joka kerta, mitä kaikkea ”normaalista talousmetsästä” löytyy. Erilaisia värikkäitä kääpiä täynnä olevia lahopuita, erikoisia kasveja, tihkupintoja ja lehtopensaita. Palokärjet ja korpit päivystävät vuoroin nyt jo taimikkovaiheessa olevan entisen uudistusalan pystyyn jätetyissä kuolleissa männyissä. Metsäkanalinnut pölähtelevät hakkuiden yhteydessä säästetyistä tiheiköistä säikyttäen samalla minut sekä hevoseni.

Toki reitin varrelle jää aina myös uudistusaloja, taimikoita ja harvennettuja metsiä. En silti jaksa uskoa, että sattumalta juuri omat kyläläiseni olisivat poikkeuksellisen taitavia luontoarvojen ja metsätalouden yhteensovittamisessa, vaikka enimmäkseen fiksua porukkaa ovatkin. Eikä minulla ole riittävää valistusviettiä, saati pokkaa mennä kertomaan heille, miten heidän pitäisi omaisuuttaan käsitellä, jotta minun olisi mukavampi sitä katsella.

Haluaisin julkiseen keskusteluun ehdottomasti lisää pohdintaa siitä, mitä Suomi oli ilman minkäänlaista metsätaloutta ja metsäteollisuutta. Elintasomme olisi tuskin lähelläkään nykyistä. Avohakkuiden vastustajatkaan eivät olisi ehkä nauttineet julkisesta terveydenhuollosta tai maksuttomasta perusopetuksesta. Tieverkosto olisi niin huono, että matka pääkaupunkiseudulta mökille kestäisi kolme kertaa enemmän kuin nyt. Paitsi, että eihän kellään olisi mökkejä. Tai jos olisikin, ne olisi tehty tuontipuusta tai betonista. Marja- ja sienimetsään mennessä pitäisi kävellä useita kilometrejä, koska ei tarvittaisi metsäautoteitä. Samoin metsästys olisi enää vaan huippukuntoisten hommaa. Hirvet saisivat juoksennella melko vapaasti.

Metsäpalot olisivat laajoja, koska ketään ei kiinnostaisi torjua niitä ja huonon tieverkon takia torjunta olisi hankalaa. Maaseudulla asuisi luultavasti vähemmän väkeä, koska metsätalouden ihmisiä ei tarvittaisi lainkaan. Ei metsäkonekuskeja, puutavara-autoilijoita, metsureita, metsätoimihenkilöitä... Eikä myöskään metsäteollisuuden parissa työskenteleviä. Luultavasti myös metsäteollisuuden laitteiden valmistajat löytyisivät jostain muualta.

Polttopuu korvattaisiin ehkä tuontipuulla, kaasulla tai kivihiilellä. Talot lämpenisivät ydinvoimalla tai vesivoimalla tuotetulla sähköllä. Tai ehkei taloja juuri olisikaan. Eihän kenenkään kannattaisi täällä asua, ainakaan maaseudulla. Niiden harvojen, joita tässä yhteiskunnassa tarvittaisiin, olohuoneita koristaisivat sademetsien akaasiasta ja mahongista, tai venäläisestä FSC-puusta valmistetut huonekalut.

Minua suututtaa se, etteivät ihmiset, jotka eniten huutelevat metsänomistajien omaisuuden käytöstä ja tuntuvat tietävän luonnosta kaiken, arvosta sitä, mitä koko metsäklusteri on heillekin mahdollistanut. Suomi ei olisi samanlainen ilman metsäteollisuutta, metsätaloutta eikä edes paljon turhaan parjattuja uudistushakkuita. Liekö olisi Suomea ollenkaan?

Lisäksi en saata ymmärtää, miksi maailman laadukkain metsäntutkimus, jota Suomessa on harjoitettu pitkään, asetetaan yhtäkkiä suuren yleisön mielissä kyseenalaiseksi. Metsäntutkijoissa ei enää tunnu asuvan mitään viisautta, mikäli asia koskee metsiä. Sen sijaan filosofian ja taiteen maisterit ym. tietävät, kuinka Suomen metsiä tulee käsitellä. Pelkään päivää, jolloin ilmiö laajenee muillekin tieteenaloille. Kai minäkin voisin maatalous- ja metsätieteen maisterina lähteä arvostelemaan syöpähoitojen toteutusta tai siltojen lujuuslaskelmia. Moraali, terve itsekritiikki sekä arvostus muita tieteenaloja kohtaan kuitenkin estää minua moista tekemästä. Paitsi, että leikinhän juuri historioitsijaa/tulevaisuudentutkijaa ja joku ehkä uskoikin…

Vaikka me metsäammattilaiset tekisimme kaikkemme, mekään emme saa luontoarvoja hävitettyä. Ensinnäkään harva meistä on halukas rikkomaan lakia. Tämä koskee myös metsä- ja luonnonsuojelulakia. Toisekseen meillä ei viime kädessä ole päätöksentekovaltaa kenenkään omaisuuteen. Osa metsistä on jäänyt ja tulee aina jäämään metsänkäsittelyn ulkopuolelle. Ja osa käsitellään ns. jatkuvan kasvatuksen metodein. Kannattaisi joskus laittaa saappaat jalkaan, kävellä edes 200 metriä asfalttitieltä metsään, niin tämän voisi havaita ihan omin silmin.

Totuutta arvostava kriitikko, joka on allerginen politikoinnille. Työskennellyt pienen ikänsä mhy:n toiminnanjohtajana ja pystyy elämään sen kanssa, koska heittäytyy vapaa-ajalla vuoroin lapseksi, vuoroin erakoksi.