Kyllä olis töitä metässä

Harri Huupponen 08.10.2018

Metsäteollisuuden investointien myötä on puhuttu puun riittävyydestä. En esitä lukuja, vaan totean, että kyllä puu riittää. Tukkivetoinen puumarkkinatilanne herättää kyllä itsessänikin ajatuksia järeiden metsien määrästä. Jos kasvatushakkuita laiminlyödään, ei tule uusia tukkimetsiä. Jos ei taimikoita raivata, ei järeydy kasvatusmetsiä. Nuorena tiheässä, vanhana harvassa. Ei päinvastoin. Ensiharvennusten ja taimikonhoitojen määrät ovat alhaisia. Ensiharvennusten määrä on jopa hehtaarimääräisesti alhaisempi kuin uudistushakkuiden. Eikö tietoa ole tarjolla tai ovatko toimijatko passiivisia kun harvennukset ja hoitotyöt eivät kaikkia metsänomistajia innosta? Asiaa voi yrittää ymmärtää monesta näkökulmasta.

Verotus

Ennen metsää verotettiin pinta-alan ja maan tuottokyvyn mukaan. Metsämaa oli veroluokitettu ja verotettava tuotto perustui kunnittaiseen verokuutiometrin arvoon. Verottaja lätkäisi nuo tulot muiden metsänomistajan tulojen päälle ja siitä maksettiin lopullinen vero. Verottajan mielestä kasvu edellä mainitulla luokituksella saattoi olla 4 m/ ha / v, mutta aktiivinen metsänomistaja sai kuutioita kasvamaan huomattavasti enemmän. Tuo ero oli tavallaan verotonta tuloa. Sellainen kannusti tekemään töitä, kun suhteellinen verotuskin pieneni. Taimikoiden hoidosta ja ensiharvennuksista sai pinta-alaverotuksessa verohelpotusta. Nyt verottaja haluaa 30 % / 34 % puukauppatuloista pääomatulona. Pääomatulolaji on erkaantunut yhteisöverotuksesta rankasti. Yhteisövero on 20 %, joka varmasti kelpaisi metsänomistajillekin. Pinta-alaverotuksen tyylinen systeemi kannusti jatkuvaan myyntiin ja liikutti puuta. Myyntiverossa puukauppa tavallaan kiihdyttää byrokratiaa. Tulee arvonlisäverojen tilitystä, tulojen ja menojen kirjaamista. Olisiko aika yksinkertaistaa metsänomistajan verotusta ja samalla miettiä positiivisia kannusteita? Uskoisin, että eri-ikäiskasvattajat tervehtisivät pinta-alaverotuksen kaltaista systeemiä ilolla. Siinä lajissa uskotaan metsätuoton tulevan lähes itsestään ilman kustannuksia, jotka ovat nyt pienentämässä metsäverotusta jaksollisen kasvatuksen tunnustajilla.

Rästejä, välinpitämättömyyttä vai matematiikkaa?

Metsänomistajat toimivat, kuten muutkin ihmiset. Oman elämän kannalta ajatellaan tuloja ja kuluja. Jos joku sijoitus ei taloudellisesti houkuta tai on pitkässä viivassa, ei sitä haluta tehdä. Saatetaan ajatella, että miksi raivaamaan risukkoa, jos 25 vuoden päästä saat muutaman satasen hehtaarilta hakkuutuloja. Raha laitetaan vaikka matkaan, autoon tai muuhun sillä hetkellä pinnalla olevaan. Yhden omistajasukupolven putkeen jatkunut surkea kuitupuun hinnoittelu ei välttämättä houkuttele tekemään hoitotöitä. Tarvitaan Kemera-tukia yms. Raivaamatta jättäminen ei siis ole rästihomma vaan taloudellinen päätös. Onneksi monet vielä uskovat metsänhoitoon vaikka kuitupuun hinnoittelu venäläisille tuntuu olevan metsäteollisuudelle tärkeämpää kuin kotimaisen puun käyttäminen. Jotakin kertoo sekin, että metsänhoitotyö luetaan nykyisin harrastukseksi. Harrastuksethan aina maksavat.

Metsän omistuksen ajoittainen hankaluus

Yhtymiä, kuolinpesiä, ei jatkajaa, ei perillisiä. Siinä asioita, jotka esiintyvät päivittäin metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijoiden asiakaskohtaamisissa. Sukupolvenvaihdokseen neuvoja annetaan ja sopimuksia tehdään mhy:n toimesta paljon, mutta asiaan pitäisi saada enemmän kannusteita. Yhteismetsän suosio on kasvussa ja monelle todella hyvä ja helppo vaihtoehto. Uusina juttuina on helppo esittää luovutusverovapauden ulottamista sisaren lapsiin ja ulkopuoliselle myynnissä hankintameno-olettaman määräaikaista kasvattamista 75 %:iin. Tila saattaa olla lohkottu ja sisarukset omistustensa kanssa lähteneet maailmalle 70- ja 80-luvuilla. Nyt olisi aika miettiä tilan tulevaisuutta ja kantatilalle jäänyt metsäasioita tunteva sisarenlapsi voisikin olla se potentiaalisin ostaja.

Kirjoittajan tavoittaa Savonlinnan toimistolta Metsänhoitoyhdistys Etelä-Savosta.