Metsänomistajat-lehden e-julkaisu
sotkamo
Uusin Metsänomistajat-lehti luettavissa.
Ajankohtaista
Kainuun puumarkkinoilla alkamassa aktiivinen syksy – valmistautunut metsänomistaja hyötyy eniten
Sotkamo
Kainuun puumarkkina muistuttaa tällä hetkellä koko Pohjois-Suomen tilannetta. Puuta tarvitaan edelleen, mutta puunostajat tarkastelevat kohteita aiempaa kriittisemmin. Erityisesti hyvin valmistellut kohteet, kesäkorjuukelpoiset leimikot sekä kantavien teiden varsilla olevat kohteet kiinnostavat ostajia. Samaan aikaan tarjouserojen havaitaan olevan suuria jopa samankaltaisten kohteiden välillä.
Puumarkkinakatsaus: Puunmyyntisuunnitelmilla voi varautua puukaupan elpymiseen
Sotkamo
Puukaupan kilpailuttaminen kannattaa, sillä kilpailutettujen puukauppojen hinnat ovat olleet paikoin jopa viidenneksen korkeampia kansalliseen tilastointiin verrattuna. Puukauppoihin kannattaa varautua metsänhoitoyhdistyksen puunmyyntisuunnitelmilla.
Puumarkkinakatsaus: Puumarkkinat hakevat suuntaa - kevät tuo mahdollisuuksia metsänomistajalle
Sotkamo
Puukauppa on käynnistynyt alkuvuonna vaisusti, mutta monena vuonna markkinoiden elpyminen on painottunut kevääseen. Metsänomistajan kannattaa valmistautua puukaupan kilpailuttamiseen hyvissä ajoin metsänhoitoyhdistyksen toteuttamalla puunmyyntisuunnitelmalla.