Maaseutu- ja Metsäväen iloiset iltamat tanssittiin Napiksella

sotkamo

Iloiset iltamat

Voisi sanoa olon lauantai-iltana olleen melkein kuin ennen Osuuskauppajuhlissa. Väkeä saapui linja-autoilla eri puolilta maakuntaa ja myös Pohjois-Pohjanmaan puoleltakin. Linja-autojen lisäksi omilla kyydeilläkin sekä takseillakin sen verran, ettei kauaksi epäviralliseksi tavoitteeksi asetetusta tuhannen kävijän määrästä jääty.

Osuuskauppaväki ei ollut asialla tällä kertaa, vaan maaseudun asukkaat ja metsänomistajat. Heille Sotkamon metsänhoitoyhdistys, Metsänhoitoyhdistys Kainuu sekä Rokuan-Paljakan metsänhoitoyhdistys ja Naapurinvaaralla tansseja järjestävä Sotkamon Nuorisoseura järjestivät pimeän syksyn katkaisseen iloisen iltamatapahtuman. Silmämääräisesti arvioiden tapahtuma houkutteli Napiksen vakioasiakkaiden lisäksi paljon sellaista väkeä, jotka eivät muulloin käy. Tämä oli tietenkin tapahtuman tarkoituskin.

Vai olisiko oikeampi termi puhua tansseista. Elävän musiikin esitysajasta Sotkamon Mhy:n vt. toiminnanjohtaja Niko Piirosen ja Mhy Kainuun toiminnanjohtaja Harri Savosen puheet eivät kohtuuttomasti minuutteja lohkaisseet.

Lavalla nähtiin musisoimassa ensi vuonna 20-juhlavuottaan viettävä Anssi Vimparin Iskelmäorkesteri, tunnettu myös nimellä Anssi Vimpari & Öiset Kulkijat.

Anssi Vimparin orkesterin leipäheittolaji on Topi Sorsakosken tunnetuksi tekemät kappaleet. Anssi Vimpari kertoi heidän tekevän enimmäkseen Tribute-keikkoja Sorsakoski-teemalla lähinnä ravintoloihin. Tanssipaikkakeikat ovat harvinaisempia.

Tanssilavoilla esiintymisestä on Rainer Bollströmillä vieläkin pitemmältä ajalta kokemusta kuin kajaanilaisbändillä. ”Raikku” aloitti keikkailun samana vuonna kuin Sotkamon Nuorisoseura tanssien järjestämisen Naapurinvaaralla. Vuosi oli 1991 aloitti” keikkailemaan Graniitti-yhtyeensä kanssa.

Hän tekee myös duo-keikkaa Henna Orasteen kanssa taustojen avulla eli orkesteri ei ole tuolloin mukana.

Naapurinvaaralla orkesteri oli mukana ja sekä Hennan ja ”Raikun” seteillä yhdessä että erikseen kuultiin jalan alle menevää tanssimusiikkia, tunnelmallisia tangoja, kauniita valsseja ja hengästyttävä humppapotpuri. Encorena jo melkein megahitiksi noussut ”Syttyy ja räjähtää.”

Karaokebaarissa ainakin syttyi ja räjähti, meno oli oikealla tavalla mukavan villiä. Illan huippuhetki koettiin ”Keskiyön Cowboy Kettusen” esittäessä illan maaseututeemaan oikein hyvin sopivan kappaleen ”Hilima ja Onni.”

Tilaisuutta sponsoroivat edellä mainittujen metsänhoitoyhdistysten lisäksi Atria, Pohjan Taimi, Kuhmo Oy, Sotkamon kunta, Metsämiesten säätiö ja HillaGroupin lehdet Kainuun Sanomat, Sotkamo-lehti, Kuhmolainen ja Ylä-Kainuu.

Kiitos sponsoreille. Yhdessä teimme jälleen iloisen ja ikimuistoisen tapahtuman, iloiset iltamat ihmiselle.

Teksti ja kuvat sekä video: Pertti Granqvist ja Janne Tarvainen.

Ajankohtaista

  1. Puumarkkinakatsaus: Puumarkkinat hakevat suuntaa - kevät tuo mahdollisuuksia metsänomistajalle

    Puumarkkinakatsaus: Puumarkkinat hakevat suuntaa - kevät tuo mahdollisuuksia metsänomistajalle

    Sotkamo

    Puukauppa on käynnistynyt alkuvuonna vaisusti, mutta monena vuonna markkinoiden elpyminen on painottunut kevääseen. Metsänomistajan kannattaa valmistautua puukaupan kilpailuttamiseen hyvissä ajoin metsänhoitoyhdistyksen toteuttamalla puunmyyntisuunnitelmalla.

    Lue lisää
  2. Puumarkkinakatsaus: Puumarkkinoiden kahtalainen kehitys vaatii valveutuneisuutta metsänomistajilta

    Puumarkkinakatsaus: Puumarkkinoiden kahtalainen kehitys vaatii valveutuneisuutta metsänomistajilta

    Sotkamo

    Puukauppa kävi alkuvuodesta erityisen vaisusti. Metsänomistajilta vaaditaan tarkkaa ymmärrystä puukaupan tekemiseen jatkossakin, sillä markkinoilla on havaittavissa kahtiajakautunutta kehitystä kuitu- ja tukkipuun välillä. Metsänhoitoyhdistykset tarjoavat tähän tärkeää apua. 

  3. Puumarkkinakatsaus: Myrskytuhojen ei pitäisi vaikuttaa puumarkkinoihin

    Puumarkkinakatsaus: Myrskytuhojen ei pitäisi vaikuttaa puumarkkinoihin

    Sotkamo

    Puukauppa on käynnistynyt alkuvuonna vaisusti heikon markkinakysynnän vuoksi. Hannes‑myrskyn tuhot ovat jäämässä hetkellisiksi ja kokonaismarkkinoiden kannalta vähäisiksi, vaikka Länsi‑Suomessa paikallista vaikutusta onkin. Puun hinnat ovat laskeneet viime kesän piikistä selvästi, erityisesti kuitupuulla, kun taas tukkipuun kysyntä on säilynyt parempana.

2026 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.