Yhteismetsä
Yhteismetsän osakkaaksi pääsee niin yksityishenkilönä kuin kuolinpesänä, yhtymänä tai yhteisönäkin. Osakkaille yhteismetsän tuottoa jaetaan vuosittain. Saat siis tasaisen vuosittaisen tuoton ilman metsänomistamiseen liittyviä velvollisuuksia.
Kilpailuttamalla parhaat puukaupat
Siikajokilaakson Yhteismetsä on metsänhoitoyhdistysvetoinen. Liittäessäsi tilasi yhteismetsään et siis sitoudu vain yhden toimijan puunhankinnan piiriin vaan jokainen leimikko kilpailutetaan ammattilaisten toimesta.
Suuresta metsäpinta-alasta voidaan muodostaa joka kerta ostajia houkutteleva iso leimikkokokonaisuus, jolle saadaan vapailta markkinoilta paras hinta.
Vaihtoehto tilan myynnille
Metsätilan myynti voi tuntua parhaalta ratkaisulta, jos omistajalla ei ole aikaa panostaa metsänsä hoitoon. Tilakaupasta tulo on kuitenkin kertaluonteinen, kun taas yhteismetsästä tuloa saa vuosittain ja samalla omaisuuden arvo kasvaa hyvän metsänhoidon myötä.
Jos metsän omistaminen yksin tuntuu raskaalta, kannattaa myynnin lisäksi harkita myös yhteismetsän liittymistä!
Yhteismetsässä valtaa käyttävät sen osakkaat. Kaikilla yhteismetsän osakkailla on mahdollisuus vaikuttaa yhteismetsän toimintaan ja tavoitteisiin.
Vähemmän veroja, tasaiset tulot
Yhteismetsän tuotosta maksetaan veroa 26,5 %, kun puukauppatulosta vero on normaalisti 30-34 %. Veron maksaa yhteismetsä, joten osakkaille jaettu tuotto on verovapaata. Lisäksi tuloa tulee joka vuosi tasaisesti osakkaiden omistusten suhteessa. Tarkempaa tietoa yhteismetsästä omistusmuotona löydät täältä.