Nilsiässä huollettiin sahoja ja säädettiin valjaita

22.9.2017

Savotta järjesti yhteistyössä Husqvarnan ja Pyörä-Mannisen kanssa Taimikot tuottamaan -päivän Nilsiässä perjantaina 22.9. 

Päivän aikana metsänomistajat saivat opastusta muun muassa valjaiden säätöihin ja sahan teroitukseen. Näytillä ja testattavana oli myös Husqvarnan sahoja ja työvarusteita. Etenkin ergonomiset valjaat herättivät mielenkiintoa ja ne todettiinkin istuviksi ja miellyttäväksi päällä. Työ- ja turvavarusteet on jokaisen omatoimisen metsänomistajan syytä tarkistaa säännöllisesti. Hyvillä ja huolletuilla varusteilla työstä tulee miellyttävämpää ja tuottoisampaa ja ennen kaikkea turvallista. Kypärä on esimerkiksi hyvä uusia aika-ajoin; jos vanhaa kypärää puristaa ja siitä kuuluu rasahduksia tai pahaenteistä narinaa, on kypärä silloin syytä käydä päivittämässä uudempaan.

 

 Leppoisan päivän kruunasi nokipannukahvit ja nuotiomakkarat, joita paistaessa sai jututtaa savottalaisia ja tuttuja.