Metsätaitokilpailun tulokset

26.10.2017

Metsänhoitoyhdistys Savotta järjesti Metsänomistajien metsätaitokilpailun Pielaveden Vaaraslahdessa 25.10. Kilpailuun osallistui kaikkiaan 63 metsätaitoilijaa. 

"Järjestäjinä olimme erittäin tyytyväisiä päivän onnistumiseen. Osallistujia oli varsin mukavasti; erityisesti se, että kilpailijoita oli tullut Savotan alueen ulkopuolelta ja kaukaakin - kauimmaiset  Lavialta, myös Kangasniemeltä, Oulun seudulta ja Keski-Suomesta - ilahdutti ja hämmästyttikin. Selkeästi tällaiselle toiminnalle on kysyntää ja harrastuneisuutta. Toki Mhy Savotan alueelta olisi kisaan mahtunut osallistujia enemmänkin. Syksyinen sää oli kilpailupäivänä lähes parhaimmillaan. Kilpailuun osallistujat olivat tyytyväisiä järjestelyihin ja kiittelivät kilpailurataa", kertoo kisajärjestelyistä vastannut Saara Koskinen. Saara kertoo, että hyväksi todettu metsätaitorata hyödynnetään vielä nuorison metsäopissa, kun Pohjois-Pielaveden koulun oppilaat kiertävät radan loppuviikolla. 

Yleisessä sarjassa Anssi Hyvönen ja Pentti Oinas saivat tasapisteet, mutta mestaruus ratkesi Hyvöselle paremmilla tehtäväpisteillä. Naisten sarjassa voittaja oli Eila Laakko ja nuorten sarjassa Otto Konttinen. Avoimen sarjan voittaja Pertti Kuvaja Keski-Savosta saavutti päivän parhaan kokonaistuloksen, joten hän sai palkinnoksi Stihl mooottorisahan. Joukkuekilpailun voitto meni Kiuruvedelle. 

Yläkuvassa Arvo Kokkonen miettimässä kokonaispuumäärää. 

TULOKSET

Yleinen sarja (Mhy Savotan jäsenet)

  1. Hyvönen Anssi, 159
  2. Oinas Pentti, 159
  3. Saastamoinen Tuomo, 155
  4. Kokkonen Arvo, 153
  5. Pietikäinen Pasi, 152
  6. Ruotsalainen Pertti, 149
  7. Remes Pentti, 148
  8. Huuskonen Pentti, 148
  9. Partanen Eero, 145
  10. Rytkönen Mikko, 143
  11. Tikka Tuomo, 141
  12. Salmistola Pekka, 133
  13. Hujanen Matti, 126
  14. Ruuskanen Pekka, 117
  15. Huuskonen Paavo, 107
  16. Lappalainen Antti, 102
  17. Salmistola Aleksi, 97
  18. Kauppinen Aimo, 97

 

Naiset (Mhy Savotan jäsenet)

  1. Laakko Eila, 149
  2. Kokkonen Vappu, 139                                               
  3. Huuskonen Anja, 125
  4. Rytkönen Kaisa, 119
  5. Hyvärinen Liisa, 77

 

Nuoret

  1. Konttinen Otto, 97
  2. Åkerlund Iris, 75
  3. Kaikkonen Niklas, 63
  4. Niskanen Vilja, 63

sarjassa oli 8 osallistujaa

 

Avoin sarja  (ei-Mhy Savotan jäsenet, metsätoimihenkilöt)

  1. Kuvaja Pertti, 161
  2. Suhonen Alpo, 158
  3. Kivioja Juhani, 155
  4. Lätti Aimo, 155
  5. Laitinen Raimo, 152
  6. Lång Ensio, 151
  7. Kuoremäki Esko, 149
  8. Hietalahti Aapo, 148
  9. Hujala Jouko, 146
  10. Viitala Veikko, 146
  11. Kanniainen Kullervo, 145
  12. Hokkanen Jalo, 144
  13. Tiihonen Erkki, 144
  14. Tyrväinen Jarmo, 140
  15. Rääsiö Arvo, 140
  16. Heikkinen Veikko, 139
  17. Savolainen Heikki, 139
  18. Turunen Matti, 136
  19. Manninen Erkki, 135
  20. Hautakoski Teijo, 134
  21. Konttinen Anna, 133
  22. Kunelius Raimo, 133
  23. Järnstedt Aleksi, 132
  24. Kamppi Paavo, 131
  25. Kosunen Matti, 131
  26. Konttinen Timo, 129
  27. Kaukonen Timo, 129
  28. Oikarinen Pasi, 119
  29. Seilonen Reino, 110
  30. Ruotsalainen Riia, 106

 

Joukkuekilpailu

  1. Kiuruvesi, 600 (Kokkonen Arvo, Oinas Pentti, Ruotsalainen Pertti, Kokkonen Vappu)
  2. Tiimi Naseva, 569
  3. Pielavesi, 552
  4. Tavastkenkä, 543
  5. Savotta,sekajoukkue, 540
  6. Keski-Savo, 516

 

Onnittelut kaikille osallistujille!