Lokakuun puumarkkinakatsaus

rokua-paljakka

Kilpailutus ratkaisee puukaupassa – nyt kannattaa olla tarkkana

Kainuun puukauppa on käynyt syksyllä edellisvuosia verkkaisemmin. Metsäteollisuuden ostot ovat hidastuneet ja puun kysyntä on heikentynyt. Vielä keväällä puuta ostettiin varastoon runsaasti, mutta kesällä saha- ja metsäteollisuudessa on ollut tuotannon seisokkeja ja huoltokatkoja. Tämä on johtanut tilanteeseen, jossa ostotarpeet vaihtelevat yhtiöittäin – ja se näkyy metsänomistajalle tarjouksien eroissa. Tilastojen mukaan noin kolmasosa koko vuoden puutarpeesta on vielä ostamatta, joten puukaupoille on yhä mahdollisuuksia.

Tarjouksissa on nyt suuria eroja. Toiset ostajat tarjoavat edelleen vahvoja hintoja, kun taas toiset ovat varovaisempia. Siksi puukaupan kilpailutus ei ole koskaan ollut tärkeämpää kuin nyt. Metsänhoitoyhdistyksien metsäasiantuntijat auttavat vertailemaan tarjoukset, suunnittelemaan leimikon ja valvomaan korjuun – metsänomistajan edun mukaisesti.

Metsänhoidolliset hakkuut kannattaa ajoittaa oikein. Syksy tarjoaa metsänomistajille mahdollisuuksia, mutta myös vaatii tarkkaa harkintaa ja markkinaseurantaa. Nyt on hyvä hetki aktivoitua ja varmistaa, että oma metsä tuottaa sekä taloudellisesti että metsänhoidollisesti. Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntija osaa arvioida, millaiset leimikot tukevat sekä metsän kasvua että metsänomistajan taloutta.

Mhy Rokua-Paljakan johtaja Jukka Kauppinen muistuttaa, että leimikkokokonaisuus vaikuttaa kokonaiskannattavuuteen, eli suurempi kokonaisuus vaikuttaa positiivisesti puusta saatavaan hintaan. Alueen yhdistyksissä pyritään kokoamaan talviteiden vaikutusalueilta isompia kokonaisuuksia, siis useita eri metsänomistajien leimikoita. Nämä kilpailutetaan yhtenä kokonaisuutena, jolloin on mahdollisuus saavuttaa parempi hintataso myytävästä puusta.

Lopputuotteiden markkinat – lyhyen aikavälin haasteita, pitkän aikavälin uskoa

Vaikka metsäteollisuuden lopputuotteiden, kuten sellun ja kartongin, hinnat ovat kääntyneet laskuun syksyllä ovat pidemmän aikavälin näkymät ovat Luonnonvarakeskuksen arvion mukaan edelleen positiiviset. Metsäteollisuuden tuotantomäärät ovat alkuvuonna kasvaneet, mutta varastotasojen lasku ja tuotannon seisokit ovat tuoneet epävarmuutta syksyn puukauppaan.

Seppo Miettunen

MTK kenttäpäällikkö

Ajankohtaista

  1. Uusi valtuusto kokoontui

    Uusi valtuusto kokoontui

    Rokua-Paljakka

    Lue lisää
  2. Hyödynnä jäsenyyden edut – käytä metsäammattilaista puukaupassa apuna

    Hyödynnä jäsenyyden edut – käytä metsäammattilaista puukaupassa apuna

    Rokua-Paljakka

  3. Maanomistajien kokemuksista ja asemasta tuulivoimahankkeiden esiselvitys- ja maanvuokrausvaiheessa tehdään pro gradu-tutkielmaa

    Rokua-Paljakka

2025 © Metsänhoitoyhdistykset