Muista metsäveroilmoitus - Tilaa metsäveroilmoituksen täyttöpalvelu! Lue lisää

Syyskuun puukauppakatsaus ja ennuste

pyha-kala

Mhy Pyhä-Kalan toimialueella puukauppaa on tehty selvästi viime vuotta vilkkaammin, kertoo johtaja Maunu Kilpivaara. Elokuun lopun tilanteessa olemme tehneet metsänomistajille leimikoita 28 % viimevuotista enemmän ja valtakirjalla puukauppoja 33 % viimevuotista enemmän. Puukauppa on käynyt  päätehakkuupainotteisesti.

Loppukesän puumarkkinat käynnistyivät kesän jälkeen normaalisti eikä puunhinnoissa ole laskua juurikaan loppukesän hintoihin verrattuna ollut. Suomussalmen Hukkajoen metsätyömaan raakkurikos aiheutti keskustelua. Vaikka media luo mielikuvaa hyvistä ja pahoista, metsänomistajan pitää pystyä luottamaan, että lainsäädäntöä, sertifikaatteja ja organisaatioiden ohjeistuksia noudatetaan.

MTK:n tutkimuspäällikkö Kalle Karttusen mukaan Metsäteollisuuden markkinatilanne on kehittymässä hiljalleen parempaan suuntaan. Yleinen taloustilanne avaa mahdollisuuksia viennistä riippuvaiselle teollisuudelle. Ulkomaankaupan vientitilastot ovat yleisesti ottaen kääntyneet kauppataseelta ylijäämäiseksi. Metsäyhtiöiden osalta kokonaisviennin arvo nousi kesäkuussa yli 4 prosenttia, jossa kemiallisen metsäteollisuuden tuotteet, paperi ja pahvi yli 9 prosenttia ja paperimassa yli 4 prosenttia olivat vetureina. Mekaanisen metsäteollisuuden vienti sen sijaan takkusi, sillä sahateollisuudessa ei ollut kasvua lainkaan ja vaneri ja -levyteollisuuden viennin arvo laski noin 10 prosenttia. Rakentamisen alakulo näyttäytyy heikoissa luvuissa. Positiivisista on, kun Kontiotuote ilmoitti suuren yhteensä 10 000 hirsitalotoimituksen esisopimuksesta. Jalostettujen puutuotteiden markkinoiden avautuminen heikommassa markkinatilanteessa on esimerkillistä.   

Metsäteollisuuden useammastakin tehdasyksiköstä on tullut ilmoituksia mahdollisista tuotannon rajoituksista. Kemiallisen metsäteollisuuden osalta Kiinassa on sellun hinta laskenut. Toisaalta hintatasot ovat olleet kohtuullisen korkealla ja varastot alhaalla ainakin Euroopassa. Muissa tuotelajeissa, kuten kartongissa hinnan nousu on jatkunut. Myös yleisen kysynnän kasvun pitäisi toimia sellunkin osalta toiseen suuntaan. Mekaanisen metsäteollisuuden tuotantoseisokkien osalta tilanne on selkeä kysyntäongelma. Tämä saattaa vaikuttaa puumarkkinoihin painottuen harvennuksien kuitupuuleimikoihin. Vaikutukset voivat jäädä väliaikaisiksi, sillä puun kysyntä kokonaisuutena on kasvanut. Tämän vuoden puista on ostamatta vielä kolmasosa, joka mahdollistaa perustaa vakaalle puukauppasyksylle. Puun hinnat ovat hieman tasaantuneet viime viikkoina. Vastuullisesti ja kestävästi hoidetun, tuotetun ja kilpailutetun puun pitää olla arvonsa mukaista, luontoarvonsa mukaista.

Metsätalouden toimijat ovat joutuneet suurennuslasin alle Hukkajoen tapahtumien takia. Tapahtumia tutkitaan törkeinä luonnonsuojelurikoksina ja ne ovat täysin tuomittavia. Uutisoinnin myötä moni metsäalan toimiaja on kehittänyt palveluitaan entisestään. Metsänomistajajärjestönä MTK turvaa metsänomistajan etuja.

Valtakirjakauppapalvelussa metsänomistaja antaa Metsänhoitoyhdistykselle valtakirjan puukaupan edistämiseen kestävän metsätalouden mukaisesti. Ekologista kestävyyttä turvaa huolellinen leimikon suunnittelu, taloudellista kestävyyttä turvaa puukaupan kilpailutus ja sosiaalista kestävyyttä turvaa korjuun valvonta. Lähiaikoina palvelu laajenee myös luontoarvojen kilpailuttamiseen osana valtakirjakauppaa. Metsänhoitoyhdistyksen avulla metsänomistaja voi varmistua siitä, että puukauppa etenee vastuullisesti metsänomistajan ja luonnon etujen mukaisesti.

Päivitettyjä tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta, metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppojen hintatilastot sekä Luonnonvarakeskuksen puukaupan viikkotilastot löydät osoitteesta https://www.mtk.fi/puumarkkinat

Ajankohtaista

  1. Tammikuun puumarkkinakatsaus Mhy Pyhä-Kala

    Tammikuun puumarkkinakatsaus Mhy Pyhä-Kala

    Pyhä-Kala

    2025 kesän jälkeen rauhoittuneen puumarkkinatilanteen odotetaan piristyvän kevään aikana. Hannes myrskyn aiheuttamien tuhojen arvioidaan jäävän alueellamme odotettua pienemmiksi.

    Lue lisää
  2. Kesytä verokarhu - tilaa metsäveropalvelu meiltä!

    Kesytä verokarhu - tilaa metsäveropalvelu meiltä!

    Pyhä-Kala

    Hoidamme metsäveroasiat ja lähetämme kaikki ilmoitukset verottajalle. Älä murehdi, vaan tilaa palvelu!.

  3. Hannes kaatoi paikoin puita

    Hannes kaatoi paikoin puita

    Pyhä-Kala

    Hannes- myrskyn kaatamien puiden määrä Mhy Pyhä-Kalan läntisellä alueella selviää tarkemmin tammikuun alkupuolella.