Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan valtuustovaaleihin ennätysmäärä ehdokkaita

pyha-kala

Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan vaalitoimikunta vahvisti ehdokaslistan kokouksessaan 4.10. Ehdokkaita saatiin 61 henkilöä. Ehdokkaita on nyt neljä enemmän kuin edellisissä vaaleissa neljä vuotta sitten kertoo mhy:n vaalitoimikunnan puheenjohtaja Juhani Kumpusalo. Metsänomistajia kiinnostaa oman yhdistyksen toiminta ja siihen vaikuttaminen, iloitsee Kumpusalo. Vaalitoimikunta toivoo jäsenten äänestävän aktiivisesti parhaaksi katsomaansa ehdokasta.

Valtuustoon valitaan 32 jäsentä ja 6 varajäsentä. Ehdokkaiden keski-ikä on 56 vuotta. Nuorin ehdokas on 32-vuotias ja vanhin 78- vuotias. Ehdokkaista 11 on naisia ja 50 miehiä. Ehdokkaita on monipuolisesti eri ammattiryhmistä, maatalousyrittäjätaustaisia on noin 45 % ehdokkaista. Ehdokkaista lähes kaikki asuvat toimialueella, vain viisi on etämetsänomistajia. Nykyisiä valtuutettuja on ehdolla 26 henkilöä ja uusia 35 henkilöä, joten uuteen valtuustoon valittaneen noin kolmannes uusia valtuutettuja.

Ehdokaslista äänestysnumeroineen julkaistaan perjantaina 11.10.2024 iltapäivällä osoitteessa www.mhy.fi/vaalit. Ehdokkaat esitellään myös lokakuussa ilmestyvässä jäsenlehdessä.

Äänestysaika on 6.-27.11.2024. Äänestysmateriaali lähetetään postitse äänioikeutetuille jäsenille. Vaaleissa voi äänestää sähköisesti tai postitse.

Metsänhoitoyhdistysten valtuustot kehittävät jäsenille tarjottavia palveluja ja tuovat heidän äänensä kuuluviin. He kehittävät palveluita, jotka turvaavat metsäsi arvon kasvun myös tulevaisuudessa.

Neljän vuoden välein pidettävillä valtuustovaaleilla valitaan jäsenistöstä edustajat metsänhoitoyhdistysten hallintoon. Valtuusto päättää yhdistyksen toiminnan suuntaviivoista, kuten palveluvalikoiman laajuudesta, jäsenmaksusta ja taloudenpidosta. Se toimii myös linkkinä jäsenten ja yhdistyksen johdon välillä.

Valtuusto kokoontuu vuosittain kahteen varsinaiseen kokoukseen keväällä ja syksyllä. Kokouksissa käsiteltävät asiat on listattu yhdistyksen sääntöihin. Niihin kuuluvat muun muassa sääntöjen muuttaminen, hallituksen, jäsenten ja tilintarkastajan valitseminen sekä tilinpäätöksen vahvistaminen.

Ajankohtaista

  1. Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan uusi valtuusto kokoontui syyskokoukseen

    Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan uusi valtuusto kokoontui syyskokoukseen

    Pyhä-Kala

    Hallituksen puheenjohtaja Jari Nikunen (vas) kiitti Juhani Kumpusaloa (oik) yli kolmenkymmenen vuoden hallitustyöskentelystä. Kumpusalo valittiin valtuuston puheenjohtajaksi.

    Lue lisää
  2. Puukauppa vilkasta Pohjois-Pohjanmaalla

    Puukauppa vilkasta Pohjois-Pohjanmaalla

    Pyhä-Kala

    Puukauppaa on käyty vilkkaasti Pyhä-Kalan alueella ja hintataso säilynyt hyvänä edelleen.

  3. Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan uusi valtuusto

    Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan uusi valtuusto

    Pyhä-Kala

    Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan uudet valtuutetut 2025-2028