Kesä on hyvää aikaa koko perheen metsäretkelle

07.6.2021

Kesä on hyvää aikaa koko perheen metsäretkelle

Kesä on jo täällä. Syreenit ja tuomet kukkivat ja tuoksuvat, metsänuudistusalueilla tehdään viljelytöitä, pelloilla kasvaa heinä ja vilja ja muutamilla laitumilla kirmaavat ilahduttavasti lehmät. Lapset ja nuoretkin päästettiin opiskelujen parista ”kesälaitumille”, kun samaan aikaisesti ollaan vähitellen vapautumassa yli vuoden elämää hankaloittaneista koronarajoituksista.

Nyt onkin oiva hetki tehdä koko perheen metsäretki ja vanhempien kertoa lapsilleen tarkemmin omista metsistä. On hyvä viedä jälkipolvi ajoissa tutustumaan, sillä juuri he saattavat aikanaan olla metsänomistajia. Metsäkävelyn aikana voi kertoa metsän kehitysvaiheista, metsänkasvatuksen aikana tehdyistä ja tehtävistä toimenpiteistä ja samalla havainnoida mitä muuta mielenkiintoista metsässä löytyy. Vanhempia lapsia voi perehdyttää enemmän metsänomistamiseen sekä metsätalouden merkitykseen.

Mukaan metsäretkelle kannattaa myös kysyä naapurin lapsia tai muita omien lasten kavereita. Usein lapset saadaan paremmin mukaan, jos kaverikin voi tulla. Ja tietysti makoisat eväät mukaan!

Metsässä kaikki vihreä kasvaa nyt kovasti. Ja metsän tuoksu! Kuusi on paikoin kukkinut komeasti ja pihlaja, tuomi sekä monet pensas- ja kenttäkerroksen kasveista ovat aloittaneet kukintansa. Pian on kielojen aika. Saatat yllättää pienen jäniksenpoikasen tai lintupoikueen retkelläsi. Perhoset ja hyönteiset ovat liikkeellä, myös hyttyset ovat pikkuhiljaa ilmestyneet inisemään. Metsässä on elämää.

Metsissä liikkuminen lisää hyvänolon tunnetta ihan jokaiselle, mutta lapselle luonnossa liikkuminen on tärkeää luontosuhteen kehittymiselle. Lapsen havainnot ja elämykset metsässä luonnon keskellä auttavat vähitellen ymmärtämään ympärillään olevaa elämää ja arvostamaan luonnon monimuotoisuutta. Samalla syntyy muistoja ja lapselle muodostuu ikioma luontosuhde.

Kaikenlainen metsissä seikkailu, soilla samoilu tai rannoilla istuskelu kehittää sidettä ihmisen ja luonnon välille. Metsäretkellä voi leikkiä, innostua, ilahtua, kertoa metsään liittyviä tarinoita, havainnoida, tutkia, haaveilla, rauhoittua ja ennen kaikkea - olla metsässä ja oppia tuntemaan se!        

           

Leena Sikkilä, Mhy Pyhä-Kala