Hirvijahti etenee suotuisasti koko maakunnassa

Edellisvuodesta kasvanut lupamäärä tulee käyttää täysimääräisesti

Suomen riistakeskus myönsi Pohjois-Pohjanmaalle kuluvan syksyn hirvenpyyntiin 5 416 hirvenpyyntilupaa, mikä on 20 prosenttia enemmän kuin edellisellä metsästyskaudella. Viime syksynä lupia oli reilut 4 500.

Syksyn hirvijahti on edennyt metsänomistajan näkökulmasta suotuisasti koko maakunnassa. Kalajokilaakso muodostaa Oulun riistakeskuksen 5. hirvitalousalueen ja Pyhäjokilaakso kuuluu osana laajempaa 4. hirvitalousaluetta. Luonnonvarakeskuksen kaatomääräseurannan mukaan tälle syksylle kasvanut lupamäärä näkyy selvästi myös kaatomäärien kasvuna.

Hirvikannan vahvistuminen näkyy metsästyksen onnistumisena ja kaatomäärien kasvuna ja vahvistaa käsitystämme liian suuresta hirvikannasta tällä hetkellä, kertoo Metsänhoitoyhdistys Pyhä-Kalan johtaja Maunu Kilpivaara. Kasvanut lupamäärä tuleekin hyödyntää täysimääräisesti ja vapauttaa ne pankkihirvetkin hyvissä ajoin metsästykseen. Helpompi on metsästää nyt ne pankkihirvetkin hyvien sääolosuhteiden aikana kuin marras-joulukuussa toteaa Kilpivaara. Metsästyksen rytmiä myös helpottaa, että pankkiluvat käytetään yhtä kyytiä, jolloin metsästystä ei tarvitse välillä lopettaa kesken. Näin toimien myös sukupuoleen tai vasoihin ja aikuisiin liittyviä rajoituksia tarvitaan vähemmän. Metsästystä tuleekin jatkaa vielä ja luvat käyttää mahdollisimman tarkasti. Metsästäjienkään ei tarvitse huolestua, sillä vaikka kaikki luvat saataisiin käytettyä, niin hirviä jää edelleen varsin elinvoimainen ja metsästettävä kanta.

Sudet vaikeuttavat hirvenpyyntiä

Viime vuosina sudet ovat vaikeuttaneet metsästystä yhä enenevässä määrin. Tehokas pyynti on vaikeutunut, kun laajempia metsäalueita joudutaan välttämään susien takia. Sudet sieppaavat helposti hirvikoiran metsästä. Metsästys onkin siirtynyt yhä enemmän lähemmäs kyliä ja asutusta jossa susia toivotaan olevan vähemmän liikkeellä. Toisaalta koiran liikkuessa hirven perässä kauemmas, muuttuu hirvijahti helposti koiran pyytämiseksi pois metsästä ennen kuin sudet ehtivät ensin. Tämä ei ole metsänomistajienkaan näkökulmasta toivottava tilanne ja siihen on haettava ratkaisua.