Mhy Pohjois-Savon valtuustovaalien tulokset

04.12.2020

Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savon uusi valtuusto vuosille 2021-2024 on valittu

Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Savolle valittiin uusi valtuusto 4.-25.11. 2020 järjestetyissä vaaleissa. Ääntään käytti yhdistyksessämme 36,13 % äänioikeutetusta jäsenestä. Valtuustossamme on 30 jäsentä. Äänestysvilkkaus laski 3,4 %-yksikköä viime vaaleista.

- Äänestysaktiivisuus osoittaa, että metsäasiat kiinnostavat ja että metsänhoitoyhdistystoiminnalla on metsänomistajien luottamus. Nyt valitut valtuutetut edustavat laajasti työelämää ja toimialuettamme sekä tuovat monipuolista tietotaitoa yhdistyksen kehittämiseen, luonnehtii Mhy:n johtaja Pekka Sahlman.

Valtuusto käyttää jäsenten päätösvaltaa ja on metsänhoitoyhdistyksen ylin päättävä elin. Uudet valtuutetut ottavat tehtävänsä vastaan välittömästi vaalituloksen vahvistamisen jälkeen ja ensimmäinen kokous pidetään jo 17.12.2020. Valtuutetut toimivat tehtävässään neljä vuotta, eli vuoden 2024 valtuustovaaleihin saakka. Valituista valtuutetuista 11 on uusia. Valtuutettujen keski-ikä on 54 vuotta. Nuorin valtuustoon valittu on 28-vuotias ja vanhin 72-vuotias.

Valtuustoon valituista 14 on maa- ja metsätalousyrittäjiä. Muita yrittäjiä on 3, palkansaajia 9 ja eläkeläisiä 4 henkilöä. ”Äänestäjät luottivat vahvasti paikallisuuteen, sillä vain yksi valtuustoon valtuutetuista asuu metsänhoitoyhdistyksen toimialueen ulkopuolella, eli on ns. etämetsänomistajia”, toteaa vaalin tuloksesta johtaja Pekka Sahlman

Viime perjantaina päättyneissä postivaaleissa äänioikeutettuja metsänomistajia oli yhteensä 4885. Äänestäminen oli ensimmäistä kertaa mahdollista myös sähköisesti, jota mahdollisuutta käytti 337 jäsentä (19,1 % annetuista äänistä). Vaalissa saman äänimäärän saaneiden järjestys on arvottu.

Lisätietoja antaa johtaja Pekka Sahlman, puh. 0400-378286, pekka.sahlman@mhy.fi.

 

 

 

Varsinaiset valtuutetut

   
 

Ehdokas

Kotikunta

Äänimäärä

Tulos

1.

Jorma Voutilainen

Tuusniemi

129

valittu

2.

Risto Paananen

Suonenjoki

112

valittu

3.

Juho Snellman

Siilinjärvi

89

valittu

4.

Mikko Vauhkonen

Rautalampi

81

valittu

5.

Heidi Hintikka

Rautalampi

72

valittu

6.

Markku Miettinen

Kuopio

71

valittu

7.

Timo Moisio

Vesanto

69

valittu

8.

Rami Liimatainen

Vesanto

67

valittu

9.

Aatu Laitinen

Kuopio

60

valittu

10.

Veijo Karkkonen

Kuopio

58

valittu

11.

Jari Karhunen

Tervo

56

valittu

12.

Antti Lukkarinen

Suonenjoki

56

valittu

13.

Jouko Turunen

Kuopio

55

valittu

14.

Paula Rissanen

Tuusniemi

54

valittu

15.

Antti Seppälä

Siilinjärvi

53

valittu

16.

Satu Helminen

Kuopio

47

valittu

17.

Juho Nuutinen

Keitele

45

valittu

18.

Heikki Liimatainen

Tervo

40

valittu

19.

Jouni Savolainen

Siilinjärvi

38

valittu

20.

Olavi Airaksinen

Kuopio

35

valittu

21.

Katja Laitinen

Keitele

35

valittu

22.

Liisa Huuskonen

Vesanto

34

valittu

23.

Petteri Lintunen

Kuopio

32

valittu

24.

Veli-Jussi Jalkanen

Rautalampi

32

valittu

25.

Erkki Oinonen

Kuopio

32

valittu

26.

Marianna Falkenberg

Kuopio

28

valittu

27.

Kari Mölkänen

Suonenjoki

27

valittu

28.

Juha Karhu

Rautalampi

25

valittu

29.

Joni Vehviläinen

Suonenjoki

24

valittu

30.

Janne Jalkanen

Jyväskylä

24

valittu

         
 

Varavaltuutetut

     

31.

Marja Berg

Kuopio

22

varalla

32.

Jyrki Happonen

Kuopio

21

varalla

33.

Harri Tuomainen

Siilinjärvi

21

varalla

34.

Pertti Pasanen

Siilinjärvi

20

varalla

35.

Timo Pekkarinen

Kuopio

20

varalla

36.

Sinikka Pilto

Rautalampi

17

varalla

37.

Seppo Airaksinen

Vantaa

13

varalla

38.

Timo Vehosmaa

Helsinki

11

varalla

39.

Juha Riepponen

Kuopio

7

varalla

40.

Risto Manninen

Siilinjärvi

6

varalla

         
 

Ei valittu

     
 

Juho Rissanen

Siilinjärvi

5

ei valittu

 

Matti Koskinen

Kuopio

5

ei valittu

 

Pentti Antikainen

Tampere

4

ei valittu

 

Kari Jaakkola

Rautalampi

4

ei valittu

 

Eeva Löfgren

Kempele

4

ei valittu