Uuno-myrsky aiheutti tuhoja Pohjois-Karjalan pohjoisosissa

26.6.2020

Torstaina 25.6. illalla äkisti noussut ukkosmyrsky on aiheuttanut myrskytuhoja maakunnan pohjoisosissa ainakin Nurmeksessa ja Valtimolla. Pistemäisiä tuhoalueita on havaittu ainakin alueille Koppelo, Pajukoski ja Rumo, mutta tuhoja on varmasti muuallakin. Ensimmäisten arvioiden mukaan puustoa on tuhoutunut noin 10-20 000 m3.  

Alueen metsänomistajia pyydetään tarkistamaan tilanne omissa metsissä. Metsänhoitoyhdistyksen asiantuntijat kiertelevät alueella tilannetta kartoittamassa. Mikäli metsä on vakuutettu kannattaa nopeasti olla yhteydessä vakuutusyhtiöön ja tehdä vahinkoilmoitus. Kaikissa tapauksissa kannattaa olla yhteydessä omaan metsäasiantuntijaan, jotta leimikon suunnittelu saadaan mahdollisimman pikaisesti käyntiin ja tuhoutunut puu korjattua pois metsästä.

Merkittävä määrä kaatunutta tai muutoin vaurioitunutta tuoretta havupuuta aiheuttaa kesällä suuren riskin etenkin kirjanpainajatuhoille kuusikoissa. Myös laki metsätuhojen torjunnasta määrää alkukesästä kaadetun tai kaatuneen puun poistoon metsistä. Myrskytuhopuiden korjuu on aina ammattilaisten työtä!

Tarvittaessa kannattaa olla yhteydessä omaan metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijaan.<<Yhteystiedot löydät täältä >>