Tule meille töihin!

"Metsänhoitoyhdistys" kuulostaa varmasti äkikseltään vähän seuratyöltä tai talkoohommilta. Se olettamus menee kuitenkin metsään ja päin mäntyä. Olemme pitkät perinteet omaava, moderni ja ammattimainen metsäasiantuntijaverkosto.

Mikä ihmeen Metsänhoitoyhdistys?

Nykyään voi rehellisesti sanoa, että tämä on tosi hyvä työpaikka. Lähtien siitä, että meillä maksetaan mukavasti tuohta. Työllä on tarkoitus, sillä me olemme metsänomistajan puolella. Ja luonnon puolella. Kun tulet hommiin, saat työkaveriksi luonnonhoidon erityisasiantuntijan.

Jossain vaiheessa huomaat itsekin olevasi huippuasiantuntija. Sellaiseksi meillä nimittäin kehittyy, ja mahdollisuuksia riittää. Sinulla ei tarvitse olla vuosien kokemusta, vaan voit ponnistaa vaikka suoraan koulun penkiltä. Kokeneet kollegat auttavat ja oppivat siinä samalla itsekin. Lupaamme myös, että pomolla on sinulle aina aikaa.

Mhy Pohjois-Karjala on juuri sopivan kokoinen työpaikka. Työyhteisö on tiivis ja henki hyvä. Taustalla puksuttaa kuitenkin 52:n metsänhoitoyhdistyksen valtakunnallinen ketju, josta löytyy neuvo jokaiseen pulmaan. Moni sanoo, että parasta työssä on monipuolisuus. Toiset tykkäävät vapaudesta, luottamuksesta ja joustavuudesta. Kaikkia kuitenkin yhdistää se, että heistä on kiva olla täällä töissä. Uskomme, että sinäkin viihtyisit.

Työsuhde-etujakin on käytössä. Muun muassa Smartum-liikunta/kulttuurietu (400 € vuodessa), polkupyöräetu, rahana maksettava lounasetu, laadukkaat työvaatteet ja välineet (esim. sukset ja vaelluskengät) ja niin edelleen. Lisäksi järjestämme paljon mukavia yhteisiä tapahtumia.

Tule, niin mennään yhdessä metsään!
Tietoa avoimista työpaikoista löydät https://jobs.toitasuomesta.fi/

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

Tilaa uutiskirje