Nuoren metsän hoito- seminaari Teivon ravikeskuksessa
Ajankohta
20.4.2023, klo 16.00 - 19.30
Paikka
Teivon Ravikeskus, Velodromintie, Ylöjärvi
Kevät on parasta aikaa tehdä nuorten metsien hoitotoimenpiteitä. Oikea-aikainen taimikonhoito on yksi tärkeimmistä metsänhoidon toimenpiteistä.
Hoidettu metsä kasvaa ja järeytyy nopeasti, ja puuta on mahdollista hyödyntää jo varhaisessa vaiheessa esimerkiksi energiapuuksi. Metsänomistajalle puun myynti energiapuuksi voi olla käypä vaihtoehto – puun tarve on kasvanut, kun voimalat luopuvat kivihiilestä ja turpeesta.
Seminaarissa ovat mukana Mhy Pirkanmaan lisäksi Laania Oy, Leppäkosken Lämpö Oy ja Metsäkeskuksen asiantuntijoita.
Luvassa on mielenkiintoisia esityksiä ja alustuksia nuorten metsien hoidosta ja metsiemme hyödyntämisestä bioenergian tuotannossa ja energiaomavaraisuuden lisäämisessä.
Tavoitteena on saada paikalle energiapuun korjuukalustoa. Seminaarin yhteydessä on myös esillä metsänomistajalle sopivia taimikon ja metsänhoitovälineitä, joita esittelee Pienkone Center Tampere Oy:n asiantuntijat. Omatoimisilla taimikonhoitajilla on mahdollisuus kokeilla Metsäkeskuksen Hiilinielu-projektissa kehitettyä raivaussahasimulaattoria, jolla voi opiskella turvallisesti raivaussahan oikeaoppista käyttöä.
Alustusten jälkeen on paneelikeskustelussa metsänomistajia ja metsäalan ammattilaisia kertomassa kokemuksiaan ja näkemyksiään. Toivotaan vilkasta keskustelua tärkeistä metsänhoidon aiheista.
Ilmoittautumisen yhteydessä voitte lähettää etukäteen kysymyksiä ja aihepiirejä, joita haluatte paneelikeskustelussa käsiteltävän.
Tilaisuudessa on kahvitarjoilu. Pysäköintitilat ei Teivossa lopu kesken ja bussilla n:o 80 pääsee Tampereen suunnasta Teivoon.
Seminaarin järjestää Tampereen Seudun Metsänomistajat ry. (TaSeMo)
Ilmoittautumiset kahvitarjoilun järjestämiseksi: markku.i.lahtinen@tampere.fi 16.4.2023 mennessä. Seminaari on osallistujille maksuton.