Puun hinta Päijät-Hämeessä elokuussa 2023

paijat-hame

Alla on esitetty puun hintatietoa Päijät-Hämeessä elokuussa perustuen tehtyihin puukauppoihin. Puun hintoja verrataan Metsäteollisuus ry:n keräämään hintatietoon koko Etelä-Suomen alueella. 

Puun kantohinnat jatkoivat nousuaan heinäkuun alkuun saakka. Nyt nousu on taittunut kaikissa keskihinnoissa, siirtyen useamman viikon kestäneeseen lievään laskuun. Kuitu- ja energiapuun, sekä koivutukin keskihinnat ovat pysyneet korkealla Päijät-Hämeessä erityisesti korjuupalvelun harvennuskohteissa.

Harvennusten poikkeukselliset keskihinnat kannattaa hyödyntää laittamalla hoitohakkuut ja harvennukset myyntilistalle. Esimerkiksi 500 motin harvennuksen myynnistä saattaa saada nyt jopa kymppitonnin verran enemmän kantorahaa aikaisempiin vuosiin verratessa!

Puun kysyntä ja hintojen poikkeuksellinen kehitys kannattaa hyödyntää kilpailuttamalla leimikot. Saatuja tarjouksia tulee edelleen normaalia enemmän, mutta niiden välillä on nyt ollut erittäin suuria eroja.

Ensiharvennus
keskihinta, €/m3
Harvennus
keskihinta, €/m3
Uudistushakkuu
keskihinta, €/m3
Mäntytukki
Päijät-Häme
Etelä-Suomi
(Metsäteollisuus ry)
70,90
68,70
73,80
74,00
Kuusitukki
Päijät-Häme
Etelä-Suomi
(Metsäteollisuus ry)
69,80
70,60
75,80
74,60
Koivutukki
Päijät-Häme
Etelä-Suomi
(Metsäteollisuus ry)
55,30
48,90
60,90
58,30
Mäntykuitu
Päijät-Häme
Etelä-Suomi
(Metsäteollisuus ry)
29,70
18,90
30,00
26,60
36,90
25,80
Kuusikuitu
Päijät-Häme
Etelä-Suomi
(Metsäteollisuus ry)
28,70
20,00
30,70
27,60
34,90
28,50
Koivukuitu
Päijät-Häme
Etelä-Suomi
(Metsäteollisuus ry)
28,10
20,10
31,80
26,80
26,20
28,00

Lue valtakunnallista tietoa puun hinnan kehittymisestä täältä.

Metsäteollisuuden puukauppatilastoista löydät viime viikkojen tietoa puukauppamääristä ja -hinnoista. Ne löydät tästä.

Ajankohtaista

  1. Korjuupalvelu hakee harjoittelijaa

    Korjuupalvelu hakee harjoittelijaa

    Päijät-Häme

    Lue lisää
  2. Heinolassa tarkasteltiin metsien ilmastokestävyyttä metsäkävelyllä

    Heinolassa tarkasteltiin metsien ilmastokestävyyttä metsäkävelyllä

    Päijät-Häme

    Hämeen ilmastoturva -hanke järjesti metsäkävelyn Heinolan Sataojan luontopolulla lauantaina 26.8. yhteistyössä Heinolan kaupungin kanssa. Kävelyllä tutustuttiin ilmastonmuutoksen metsille aiheuttamiin riskeihin sekä keskusteltiin erilaisista metsänkäsittelytavoista ja niiden vaikutuksista metsien terveyteen ja metsämaisemaan.

  3. Onko metsistämme yli 10 prosenttia hiljaisessa suojelussa?

    Onko metsistämme yli 10 prosenttia hiljaisessa suojelussa?

    Päijät-Häme

    Päijät-Hämeessä metsiä on hiljaisessa suojelussa kymmeniä tuhansia hehtaareja. Maisema, sijainti ja virkistyskäyttö ovat syitä jättää metsä hakkaamatta.

2023 © Metsänhoitoyhdistykset