Puumarkkinakatsaus: Kuitupuun kysyntä näyttää suotuisalta

15.1.2019

Vuoden 2019 kotimaan puukaupan käynnistyessä puun ostajilla on merkittävästi aiempaa enemmän puuta varastoissaan. Niin pysty-, tienvarsi- kuin tehdasvarastot kasvoivat viime vuoden aikana.

Vuonna 2018 yksityiset metsänomistajat myivät viikkotilastojen perusteella puuta 23 prosenttia edellisvuotta enemmän. Puukauppa kävi poikkeuksellisen vilkkaasti ihan jouluun saakka. Lisäksi puuta korjattiin ennakkotietojen mukaan yli kymmenys vuotta 2017 enemmän. Puun käytön kasvu metsäteollisuudessa oli selvästi puumarkkinoiden kehitystä vaatimattomampaa.

Hyvin todennäköisesti kotimaisessa puukaupassa kysyntä on alkuvuonna viime syksyä heikompaa. Metsänhoitoyhdistysten arvion mukaan havutukkien kysyntä on jo kokonaisuutena heikentynyt, mutta koivutukin kysyntä on havutukkia suotuisampi.

Suomen puumarkkinoilla vallitsee tällä hetkellä poikkeuksellinen tilanne, sillä kokonaisuudessaan kuitupuun kysyntä näyttää tukkia valoisammalta. Vuoden vaihteen myrskyt saattoivat yksittäisille metsänomistajille aiheuttaa valtavat taloudelliset tappiot, mutta kokonaisuudessaan vahingot jäivät vaatimattomiksi.

Puumarkkinatilanne vaihtelee kuitenkin alueiden välillä melko paljon, ja metsänomistajien on järkevää tarkistaa puukauppatilanne oman alueen metsänhoitoyhdistyksestä. Lisäksi tilastoimattomat hinta- ja määrälisät sekä kirjavat puutavaralajien hinnoittelukäytännöt ovat hyvin yleisiä, mikä heikentää julkisten hintatilastojen hyödynnettävyyttä.

Puumarkkinoiden toimivuuden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että puukauppaa harkitsevat metsänomistajat toimivat vallitsevan puumarkkinatilanteen mukaisesti, ja tarjoavat myyntiin markkinoilla eniten kysyttyä puuta.

Kuitupuuleimikoiden kysyntä näyttää vuoden 2019 alkupuolella suotuisalta, joten metsänomistajien kannattaa niitä tarjota ja kilpailuttaa ostajat. Hankintahakkuisiin ei kannata ryhtyä ilman kirjallista sopimusta puun ostajan kanssa.

Lisäksi jokaisen puukaupan onnistumisessa kilpailutus ja katkonnan valvonta ovat avainasemassa.  Keskimääräisessä leimikossa katkonnasta johtuvat erot eri ostajien välillä voivat olla tuhansia euroja.

Kuitupuuta käyttävän teollisuuden kannattavuus ja puusta maksukyky jatkuu erinomaisena
Vuoden 2018 lopun tilanteeseen verrattuna metsäteollisuustuotteiden markkinoilla ei ole tapahtunut merkittäviä muutoksia. Sahatavaralla lähiajan markkinanäkymä on edelleen heikko. Vientimäärät ovat laskeneet jo pitkään, sahatavaran markkinahinnat ovat heikentyneet, valmiin sahatavaravaraston ovat kasvaneet ja tukin käyttö on laskenut.

Sahatavaran heikentynyt markkinanäkymä vaikuttaa myös sahateollisuuden puustamaksukykyyn. Valopilkut sahatavaramarkkinoilta ovat harvassa, mutta Keski-Euroopassa hyvälaatuisen kuusisahatavaran hinta näyttää pitäneen kohtuullisesti, vaikka markkinoilla on runsaasti hyönteistuhopuusta tuotettua sahatavaraa tarjolla.

Massa- ja paperiteollisuuden kannattavuus ja puusta maksukyky sen sijaan pysyy erinomaisena. Tilastokeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tilastojen perusteella Suomessa toimiva massa- ja paperiteollisuus teki vuonna 2017 liiketulosta noin 38 euroa jalostettua puuraaka-ainekuutiometriä kohden. Lopputuotemarkkinoiden kehityksen perusteella tilanne säilyi viime vuonna vähintään yhtä hyvänä. Kaikkien puukauppaa harkitsevien metsänomistajien on tärkeää pitää tämä asia muistissa.

Havusellun dollarimääräinen markkinahinta Euroopassa kääntyi joulukuun alussa lievään laskuun, mutta hintataso on yhä erittäin korkea. Selluvarastot ovat tilapäisesti kasvaneet ja sellun hinta on laskenut melko voimakkaasti Kiinassa, mutta pitkän aikavälin kysyntänäkymissä ei kuitenkaan ole tapahtunut mitään heikentymistä. Muun muassa hygieniapaperien tuotannon ja kulutuksen lisää sellun tarvetta. Lisäksi kartongin markkinatilanne jatkuu ennusteiden perusteella suotuisana myös tulevaisuudessa.

Puun hinta määräytyy markkinoilla kysynnän ja tarjonnan kesken, ja puun hinnan puolustamiseen tehokkain lääke myös Suomessa on uuden kysynnän luominen. Uusien investointien lisäksi puun vienti, mistä monilla metsänhoitoyhdistyksillä on kokemusta, on tällä hetkellä todella kilpailukykyinen vaihtoehto.

Puumarkkinaennusteet povaavat suotuisaa tulevaisuutta – riskit kansainvälisessä kaupassa
Luonnonvarakeskus Luken mukaan teollisuuspuuta hakataan tänä vuonna suunnilleen saman verran kuin vuonna 2018. PTT puolestaan ennustaa yksityismetsien puukaupan käyvän vuonna 2019 kokonaisuudessaan viime vuoden tahtiin.

Isoimmat epävarmuustekijät metsäalan markkinanäkymiin tulevat kansainvälisestä kauppapolitiikasta. Lisäksi erilaiset hyönteistuhot Suomen lähialueilla ja Keski-Euroopassa lisäävät erityisesti kuitupuun tarjontaa markkinoilla.
 

Erno Järvinen, tutkimuspäällikkö
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry
erno.jarvinen@mtk.fi
puh. 040 3517978

Päivitettyjä tilastoja puumarkkinoilta ja metsäteollisuudesta sekä myös viimeisimmät Luken ja PTT:n ennusteet löytyvät täältä

Metsänhoitoyhdistysten valtakirjakauppojen hintatilastot löytyvät täältä (edellyttää kirjautumista)

Luonnonvarakeskuksen puukaupan viikkotilastot ovat selattavissa täältä