Padasjoen korjuuesimies vaihtui

paijat-hame

Wille Soininen on aloittanut lokakuun alussa Padasjoen korjuuesimiehenä.

Aiemmin Padasjoella työskennellyt Antti Alhola jatkaa koko mhy:n alueella korjuupäällikkönä vastaten puun liikkumisesta tienvarresta eteenpäin jalostus- ja käyttöpaikkoihin. Lisäksi Antin tehtävinä on korjuu-urakoitsijoiden ja puun toimitusten sopimuksista huolehtiminen.

Wille on kotoisin Aurasta, nykyisin kotipaikka löytyy Tampereelta, josta hän on valmistunut metsätalousinsinööriksi. Päijät-Hämeessä hänellä kuitenkin on sukua ja täällä hän on muutaman vuoden opiskellutkin.

Mhy Päijät-Hämeessä WIlle on ollut jo vuoden verran puunkorjuun avustavissa tehtävissä, hoitanut tuurauksia sekä linkkimastojen aluspuustojen hoidon organisointia.

Kun metsässäsi on erityisesti harvennuskohteita, niin kysy tarjousta korjuusta mhy:ltä. Willen tavoitat puh. 044 342 0065 tai wille.soininen@mhy.fi

Ajankohtaista

  1. Epävakainen sää hidastaa kirjanpainajaa

    Epävakainen sää hidastaa kirjanpainajaa

    Päijät-Häme

    Kirjanpainaja ei välitä viileästä eikä sateisestä säästä. Siksi tämä alkukesä on ollut rauhallista kirjanpainajaseurantojen mukaan. Mhy Päijät-Häme huolehtii seurantapisteestä Sysmässä.

    Lue lisää
  2. Puun hinnat Päijät-Hämeessä kesäkuussa 2025

    Puun hinnat Päijät-Hämeessä kesäkuussa 2025

    Päijät-Häme

    Puun huippuhinnat ovat siivittäneet alkuvuoden puukauppaa Päijät-Hämeessä. Puun kysyntä on kelirikko- ja kesäkohteista poikkeuksellisen hyvä.

  3. Toimihenkilöiden loma-ajat

    Toimihenkilöiden loma-ajat

    Päijät-Häme

    Metsäasioiden hoitaminen onnistuu läpi kesän. Jos tavoittelemasi toimihenkilö on lomalla, kysy tuuraajaa toimistolta.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset