Kolmesta yhdeksi - Etelä-Suomen mhy:t yhdistyvät

paijat-hame

Metsänhoitoyhdistys Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Uusimaan valtuustot ovat tehneet päätöksen yhdistymisestä. Uudesta yhdistyksestä tulee yksi Suomen suurimmista.

Fuusion tavoitteena on tarjota jäseninä oleville metsänomistajille nykyistä kattavammat palvelut kilpailukykyisesti, lisätä edunvalvonnan vaikuttavuutta ja vastata kiristyvään kilpailuun metsäomaisuuden hoitoon liittyvissä palveluissa. Kaikki nykyiset toimipisteet säilyvät henkilöstöineen.

–  Alueen metsänhoitoyhdistyksillä on ollut tiivistä yhteistyötä jo pitkään. Leveämmät hartiat mahdollistavat aiempaakin vaikuttavamman edunvalvontatoiminnan puukaupassa ja muissa metsänomistajille tärkeissä tilanteissa, kertoo Mhy Päijät-Hämeen puheenjohtaja Jukka-Pekka Kataja.

– Varmistamme pätevien ja ammattitaitoisten työntekijöiden ja yrittäjien saamisen tulevaisuudessa. Monipuoliset ja laadukkaat asiantuntijapalvelut muun muassa omistusjärjestelyissä ja luonnonhoidon palveluissa tarvitsevat erityisosaamista. Isompi organisaatio mahdollistaa toimihenkilöiden erikoistumisen ja urakehityksen, toteaa Mhy Kanta-Hämeen puheenjohtaja Juha Kartano

– Katse on nyt tulevaisuudessa, vakuuttaa Mhy Uusimaan puheenjohtaja Kallepekka Toivonen. Muuttuvan metsäalan haasteet pitää pystyä kääntämään mahdollisuuksiksi. Muutoksista huolimatta meille tärkeä tekijä eli paikallinen metsäasiantuntija säilyy,

Uusi yhdistys aloittaa toimintansa 1.1.2026 ja sen nimeksi tulee Metsänhoitoyhdistys Etelä-Suomi. Muodostuvalla yhdistyksellä on jäsenenä noin 10 700 metsänomistajaa. Heitä palvelee lähes 100 henkilöä. Lisäksi uusi yhdistys työllistää välillisesti 700 metsäalan ammattilaista metsänhoitotöissä ja hakkuissa.

Ajankohtaista

  1. Etelä-Suomen puumarkkinakatsaus: Metsänomistajat tyytyväisiä puukauppaan – alkukesä on kiireistä aikaa myös Etelä-Suomen metsissä 

    Etelä-Suomen puumarkkinakatsaus: Metsänomistajat tyytyväisiä puukauppaan – alkukesä on kiireistä aikaa myös Etelä-Suomen metsissä

    Päijät-Häme

    Kysyntää suomalaiselle puuraaka-aineelle on riittänyt myös vuoden 2025 ensimmäisen puoliskon aikana, osoittavat Metsäteollisuus ry:n viikoittaiset puukauppatilastot.

    Lue lisää
  2. Epävakainen sää hidastaa kirjanpainajaa

    Epävakainen sää hidastaa kirjanpainajaa

    Päijät-Häme

    Kirjanpainaja ei välitä viileästä eikä sateisestä säästä. Siksi tämä alkukesä on ollut rauhallista kirjanpainajaseurantojen mukaan. Mhy Päijät-Häme huolehtii seurantapisteestä Sysmässä.

  3. Puun hinnat Päijät-Hämeessä kesäkuussa 2025

    Puun hinnat Päijät-Hämeessä kesäkuussa 2025

    Päijät-Häme

    Puun huippuhinnat ovat siivittäneet alkuvuoden puukauppaa Päijät-Hämeessä. Puun kysyntä on kelirikko- ja kesäkohteista poikkeuksellisen hyvä.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset