Etelä-Suomen puumarkkinakatsaus: Metsänomistajat tyytyväisiä puukauppaan – alkukesä on kiireistä aikaa myös Etelä-Suomen metsissä

paijat-hame

Valtakunnallisella tasolla puukauppamäärät ovat kehittyneet viime vuosien tahdissa. Myös Etelä-Suomessa vuosittaiset kuutiomäärät ovat pysyneet viime vuosina samalla tasolla, mutta eroa vuodentakaiseen on havaittavissa puun hinnassa. 

”Puun hinta määräytyy markkinoilla ja tilastojen valossa hinnan nousu on selkeä osoitus siitä, että kotimaiselle puuraaka-aineelle on kysyntää Puun hinnan noustessa ovat myös metsänomistajat tyytyväisempiä, kuten Metsätutka-kyselymme osoittaa. Etelä-Suomessa kesän kiireisimmät viikot jatkuvat perinteisesti juhannukseen asti.”, MTK:n Uudenmaan ja Hämeen kenttäpäällikkö Asta Sarkki kommentoi. 

Asiantuntija apuun 

Metsänhoitotoimenpiteiden tekeminen omaan metsään voi tuntua työläältä. Oli kyseessä sitten taimikonhoito tai esimerkiksi harvennushakkuun kilpailuttaminen, kannattaa metsänomistajan olla yhteydessä paikalliseen metsänhoitoyhdistykseen. 

”Metsänhoitoyhdistys asiantuntijoineen on alueen metsänomistajien asialla. Puukauppa on varmasti yleisin syy olla yhteydessä metsäasiantuntijaan, mutta metsänomistajien moninaiset tavoitteet huomioidaan yhä kattavammin. Esimerkiksi ympäristötukihakemuksista suurin osa tulee metsänhoitoyhdistyksien kautta”, Sarkki taustoittaa. 

Puukauppaa käydään ympäri vuoden, mutta kesäkausi näkyy myös metsänhoidossa. Viime vuosina varsinkin heinäkuu on ollut puukaupassa valtakunnallisesti rauhallisempaa aikaa. 

MTK julkaisee valtakunnallisen puumarkkinakatsauksen joka kuukausi. Tuoreimmat katsaukset ovat luettavissa osoitteesta mtk.fi/puumarkkinat. Maakuntakohtaisia puumarkkinakatsauksia julkaistaan jatkossa muutaman kerran vuodessa alueen medioille. Ota MTK:n ja metsänhoitoyhdistyksien asiantuntijoiden yhteystiedot talteen ja ole rohkeasti yhteydessä.

Ajankohtaista

  1. Epävakainen sää hidastaa kirjanpainajaa

    Epävakainen sää hidastaa kirjanpainajaa

    Päijät-Häme

    Kirjanpainaja ei välitä viileästä eikä sateisestä säästä. Siksi tämä alkukesä on ollut rauhallista kirjanpainajaseurantojen mukaan. Mhy Päijät-Häme huolehtii seurantapisteestä Sysmässä.

    Lue lisää
  2. Puun hinnat Päijät-Hämeessä kesäkuussa 2025

    Puun hinnat Päijät-Hämeessä kesäkuussa 2025

    Päijät-Häme

    Puun huippuhinnat ovat siivittäneet alkuvuoden puukauppaa Päijät-Hämeessä. Puun kysyntä on kelirikko- ja kesäkohteista poikkeuksellisen hyvä.

  3. Toimihenkilöiden loma-ajat

    Toimihenkilöiden loma-ajat

    Päijät-Häme

    Metsäasioiden hoitaminen onnistuu läpi kesän. Jos tavoittelemasi toimihenkilö on lomalla, kysy tuuraajaa toimistolta.

2025 © Metsänhoitoyhdistykset