Metsän lannoitus ja ojitus

Metsän lannoitus on hyvä sijoitus. Ota yhteyttä meihin, kun metsäsi kaipaa terveyslannoitusta tai haluat kasvatuslannoituksella metsällesi paremman tuoton. Metsänhoitoyhdistys kerää  lannoitettavat kohteet yhteishankkeeksi, jolloin lannoitus tulee edullisemmaksi. Suunnittelemme ja hoidamme lannoitukset keskitetysti kopteri- tai maalevityksenä.

Terveyslannoitukseen voi useimmiten saada valtion Kemera -tukea. Terveyslannoituksella korjataan maaperän ravinnetasapainoa esimerkiksi suometsissä ja pellonmetsityskohteilla. Lannoituksella turvataan puuston kasvuedellytykset. Turvemaat lannoitetaan yleensä harvennushakkuun ja ojien perkauksen yhteydessä. Turvemailla kasvunlisäystä tulee 2-4 m3/ha/vuosi. Niin sanottuja kasvatuslannoituksia tehdään nuorissa kasvatusmetsissä ja uudistuskypsyyttä lähenevissä metsissä. Lannoituksen tavoitteena on saada lisää järeämpää puuta.

Kunnostusojitus palauttaa metsäsi kasvukuntoon

Kunnostusojitus on tarpeen, kun vanhojen ojitusalueiden ojat ovat menneet tukkoon, eivätkä ne enää johda vettä metsästä pois. Kunnostusojituksessa ojat perataan auki ja tehdään mahdollisia uusia ojia, jotta metsän vesitalous saadaan kuntoon. Kysy metsäneuvojaltasi, onko metsätilasi sijaintialueella suunnitteilla yhteisiä ojitushankkeita. Yhteishankkeet laskevat yksikkökustannuksia.

Valtion myöntämää Kemera -tukea saa myös ojitetun alueen kunnostamiseen.                                                                                                                                                                        Ojitetun alueen kunnostus voi tarkoittaa:

  • ojien perkausta
  • täydennysojitusta
  • vesiensuojelutyötä
  • ojitusalueeseen liittyvää piennartie tekoa

Metsätie- ja ojitushankkeiden yhteydessä hoidamme myös metsässä tarvittavat hoitotyöt, kuten harvennushakkuut, taimikonhoidon, nuoren metsän kunnostuksen ja lannoituksen. Näin saat metsäsi kerralla tuottamaan.

Tilaa palvelu tai ota yhteyttä

Haluan tilata palvelun
Haluan ottaa yhteyttä