Silmät auki kaarnauoriaistuhoille
lounametsa
Kaarnakuoriaisten aiheuttamat tuhot ovat yleisin hyönteistuhoilmoitusten syy. Metsänhoitoyhdistys Lounametsän alueella, koskien erityisesti saariston ja rannikon metsiä, mäntyjen tappavaksi syylliseksi on yhä useammin osoittautunut viime vuosien uusi tulokas - okakaarnakuoriainen.
Tyypillisestihän okakaarnakuoriaistuhoja alkaa näkyä selkeämmin loppukesällä. Vihreät männyt ikään kuin yhtäkkiä muuttuvat punaisenruskeiksi latvoista käsin ja kuolevat. Okakaarnakuoriainen tuo puuhun mukanaan sinistäjäsienen, jonka rihmasto katkoo mantopuussa eli pintapuussa vedenkuljetuksen juurista latvukseen. Puu menehtyy janoon.
Yhteistyötä tutkijoiden kanssa
Jo vuonna 2021 Uudessakaupungissa havaittu okakaarnakuoriaistuho sai Luken tutkijat liikkeelle Lounametsän alueelle. Yhteistyötä on jatkettu, jotta pystyisimme entistä paremmin ohjeistamaan ja toimimaan metsätuhoissa. Metsätuhoihin erikoistunut Luken tutkija, Tiina Ylioja on Turun yliopiston kanssa tehnyt tutkimusta viime vuonna mm. Paraisilla ja Kaarinassa feromonipyydyksin. Silloin Nauvossa havaittiin uutena ilmiönä, että elokuun loppupuolella alkanut parveilu jatkui pitkään syksyyn kevätparveilua runsaampana. Myös tänä vuonna on jatkettu Lounametsän alueella okakaarnakuoriaisten tutkimusta, josta saamme tuloksia hieman myöhemmin. Vuoden 2024 metsätuhoista Tiina Ylioja ja Suvi Sutela ovat toimittaneet uuden tutkimusaineiston Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 25/2025 (Luke). Erityisesti okakaarnakuoriaisesta on tietoa s. 77-81.
Kuva: Okakaarnakuoriainen talvehtii oksissa ja jättää maahan hilsekaarnan palasia (Tiina Ylioja, Luke)
Tällä hetkellä ei vielä ole tullut kuin yksittäisten puiden havaintoja okakaarnakuoriaisista Mhy Lounametsän alueella. Vain yksi noin kahdenkymmenen puun tuho on ilmoitettu, joka sijaitsi tyypillisesti mäkisellä paahdealueella. Nämä puut metsänomistaja korjasi itselleen, eikä suurempia hakkuita tämän osalta ollut tarvetta tehdä nykyisen arvion pohjalta.
Mitä metsänomistajan kannattaisi tehdä
Täysin vedenpitäviä ohjeita ei voida antaa, sillä okakaarnakuoriaisten elinkierrosta ja talvehtimiskäyttäytymisestä tarvitaan edelleen lisää tutkimusta. "Vain sellaisten puiden poisto ja hävittäminen, joissa okakaarnakuoriaiset ovat lisääntymässä voivat vähentää paikallista kantaa. Nämä puut eivät ole vielä punaisia vaan vihreitä tai kellertäviä, eikä niitä ole helppo havaita", kuvataan Tiina Yliojan ja Suvi Sutelan toimittamassa tutkimuksessa.
- Hoida metsääsi. Hyvinvoiva, kasvava metsä kestää paremmin kaikenlaisia metsätuhoja. Heikentyneisiin puihin puolestaan tuholaiset iskevät helpommin. Tee siis metsänhoitotoimenpiteet oikea-aikaisesti. Kysy metsänhoitoyhdistyksestä apua, neuvoja ja ammattilaiset tekemään työt.
- Tarkkaile erityisesti paahteisten ja kallioisten alueiden mäntymetsien tilaa ja puiden kuntoa. Myös hakkuiden ja myrskytuhojen jälkeen kannattaa olla tarkkaavainen. Tuhot alkavat näkyä jo kesällä ja erityisesti loppukesää kohden mentäessä.
- Torju juurikääpää. On havaintoja, että juurikäävän aiheuttama tyvitervastauti todennäköisesti altistaa puita okakaarnakuoriaisille. Tunnista juurikääpä ja tutustu oheiseen Metsäkeskuksen oppaaseen: Juurikääpätuhojen tunnistaminen ja torjunta >>
- Reagoi ajoissa, jos havaitset kuolevia puita. Yleensä yksittäisen kuolevan puun osalta ei kannata ottaa paniikkia, mutta varminta on korjata puu pois ja samoin viereiset mahdollisesti kituvat puut. Ylivuotisia kuolleita puita ei tarvitse korjata, sillä niistä ei enää ole vaaraa. Päinvastoin niissä viihtyvät okakaarnakuoriaisen pedot ja loiset, jotka todennäköisesti auttavat kannan säätelyssä.
- Huomioi metsätuholaki. Pidä huolta, että korjaat tuoreen puutavaran määräaikojen puitteissa. Ks. säädökset >>
- Tee yhteistyötä tutkijoiden kanssa. Okakaarnakuoriaisen leviämisen estämiseen parhaiksi keinoiksi tarvitaan lisää tietoa. Tämä edellyttää yhteistyötä metsänomistajien, metsänhoitoyhdistysten ja tutkijoiden välillä. Kerro havainnoistasi omalle metsäasiantuntijallesi.
Ole tarvittaessa yhteydessä omaan metsäasiantuntijaasi ks. yhteystiedot tästä >>
Mökkiläisten tai omakotitalotonttien yksittäisiä puita metsänhoitoyhdistyksellä ei ole mahdollisuus tulla korjaamaan, ja tällöin kannattaa olla yhteydessä suoraan oman alueen metsureihin tai metsäpalveluyrityksiin.
Ajankohtaista
Tuttuja ja uusia kasvoja - katso kuka palvelee alueellasi
Lounametsä
Tämän vuoden aikana metsäasiantuntijoidemme vastuualueissa on tapahtunut useita muutoksia. Osa on siirtynyt uusiin tehtäviin toiveidensa mukaisesti, ja samalla olemme saaneet joukkoomme uusia kasvoja vahvistamaan palveluamme eri puolilla toimialuettamme. Osa pitkään palvelleista asiantuntijoistamme on puolestaan jäämässä ansioituneelle eläkkeelle kuluvan vuoden aikana.