Vahvista metsäsi kasvukuntoon! - Tilaa ensi kevään lannoitus nyt! Lue lisää

Palvelut ja neuvonta tärkein syy jäsenyyteen

lounametsa

Metsänomistajajäsenet arvostavat jäsenyydessä eniten jäsenpalveluita ja omaa metsäasiantuntijaa. Lisäksi edunvalvonta ja ajankohtainen tieto nousivat tärkeiksi asioiksi viime vuoden lopulla teetetyssä jäsenkyselyssä. Runsas kolmannes kokee saavansa erittäin tai melko paljon vastinetta jäsenyydestä.

Metsänomistajajäsenten arviot jäsenyydestä ja yhdistysten toiminnasta ovat parantuneet vuoden 2018 jäsenkyselystä. Arvio jäsenenä pysymisestä jatkossa on parantunut yleismittareista eniten.

Asiantuntijuutta metsäasioissa arvostetaan

Kysyttäessä järjestöä kuvaavia ominaisuuksia, nousi asiantuntijuus kuvaavimmaksi ominaisuudeksi. Se sai jäsenkyselyssä arvosanaksi 4/5. Asiantuntijuutta arvostetaan kautta jäsenkunnan ja sen arvioitiin olevan hyvin järjestöä kuvaava. Muita kärkeen nousevia ominaisuuksia olivat huoltovarmuuden varmistaja 3,7/5, aloitteellinen maaseudun asioissa 3,7/5 ja yhteistyökykyinen yhteiskunnan muiden toimijoiden kanssa 3,7/5.

Jäsenpalvelut koettiin tärkeimmäksi jäsenyyden syyksi. Lähes kaikki vastaajat olivat käyttäneet palveluita ja ne koettiin hyödyllisiksi. Metsänomistajien keskuudessa käytetyimmät jäsenpalvelut olivat jäsenviestintä, asiantuntijaneuvonta, puukauppapalvelut, OmaMetsä-palvelu ja jäsentilaisuudet. Kysyttäessä käytettyjen palveluiden hyödyllisyyttä ne koettiin keskiarvoisesti joko erittäin hyödyllisiksi tai hyödyllisiksi.

Myös jäseneduilla koetaan saatavan vastinetta jäsenmaksulle. Eduista hyödyllisimmäksi koettiin metsänhoitoyhdistyksen jäsenhintaiset palvelut, LähiTapiolan vakuutusalennukset ja PEFC-sertifiointi. Kiitosta metsänomistajat antoivat myös metsänhoitoyhdistysten tapahtumista ja aktiivisuudesta.

Kerro, miten jäsenyys on hyödyttänyt sinua >>

Arvomme vastanneiden kesken joka viikko tuotepalkinnon.

Oheiset tiedot on koottu Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK:n vuoden 2023 lopulla teettämästä jäsenkyselytutkimuksesta. Tutkimukseen vastasi yhteensä 4 017 viljelijää ja metsänomistajaa, joista metsänomistajia 2 318. Kyselyssä kartoitettiin järjestön tunnettuutta ja jäsenten tyytyväisyyttä jäsenpalveluihin jäsenyyteen liittyen. Jäsenkysely toteutettiin nettikyselynä ja sen toteutti Kantar. Vastaava kysely on tehty viimeksi vuonna 2018, jolloin vastaajia oli yhteensä 11 214, joista metsänomistajia 7 344.

Ajankohtaista

  1. Metsänomistajien jouluglögit ti 16.12.

    Metsänomistajien jouluglögit ti 16.12.

    Lounametsä

    Toivotamme kaikki jäsenemme, metsänomistajat ja yhteistyökumppanimme tervetulleiksi ti 16.12. klo 14-17 viettämään kanssamme jouluista hetkeä ja nauttimaan talon antimista!

    Lue lisää
  2. Jäsenedut: Katso uudet edut ja joulukuun kampanjat

    Jäsenedut: Katso uudet edut ja joulukuun kampanjat

    Lounametsä

    Metsänomistaja, oletko jo hyödyntänyt jäsenetusi? MTK:n 5-vuotissynttärit tarjouksineen jatkuvat joulukuussa! Lue lisää kampanjatarjouksista ja uusista eduista sivuiltamme.

  3. Mira Sankkila Metsänhoitoyhdistys Lounametsä

    Kesätyöpaikat 2026 - palkkaamme neljä toimihenkilöharjoittelijaa

    Lounametsä

    Metsänhoitoyhdistys Lounametsän kesätyöpaikat ovat nyt haettavissa. Palkkaamme kesäksi neljä metsäalan opiskelijaa. Tarjoamme taatusti monipuolisia tehtäviä!

2025 © Metsänhoitoyhdistykset

Tämä sivusto on suojattu reCAPTCHA:lla ja Googlen tietosuojakäytäntö ja käyttöehdot pätevät.