Metsänhoitoyhdistys Lounametsän valtuuston päätöksiä

lounametsa

Martti Häkkänen

Metsänhoitoyhdistys Lounametsän valtuusto päätti uudesta hallituksen kokoonpanosta ja piti jäsenmaksut ennallaan. Konsernin talouden arvioidaan kehittyvän vakaasti myös tulevana vuonna. Keskiössä ovat jäsenet ja metsät - metsänomistajien vahvaa edunvalvontaa jatketaan yhdessä metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n kanssa.

Metsänhoitoyhdistys Lounametsän valtuuston syyskokous pidettiin Laitilassa tiistaina 9.12.

Tilaisuuden alussa kuultiin Turun yliopiston maankäyttö- ja kiinteistöoikeuden professori Martti Häkkäsen esitelmä harmaasta suojelusta. Esitys keskittyi kaavoituksessa lisääntyviin maankäytön rajoituksen ongelmiin ja kirvoitti kuuntelijoilta useita kysymyksiä.

Juuso Rihko uutena hallitukseen

Valtuusto päätti nostaa Mhy Lounametsän hallituksen jäsenmäärän seitsemään, ja valitsi uudeksi hallituksen jäseneksi sauvolaisen maa- ja metsätalousyrittäjä ja metsätalousinsinööri Juuso Rihkon. Rihko on aiemmin toiminut 13 vuotta Mhy Lounametsän alueneuvojana sekä korjuuesimiehenä. Päätyö hänellä on nykyään Hintsan kartanolla Raisiossa, jossa hän työskentelee tilanhoitajana. Lisäksi hän toimii Paimion yhteismetsän hoitokunnan puheenjohtajana.

Vuoden 2026 tavoitteita ja näkymiä

Johtava rooli puukaupassa

Metsänhoitoyhdistys Lounametsä on alueellaan johtava metsäalan toimija, jolla on viisi toimistoa ja 36 paikallista toimihenkilöä sekä lähes sata urakoitsijaa ja metsuria hoitamassa alueen metsiä. Konserniin kuuluu myös yhdistyksen sataprosenttisesti omistama puukauppayhtiö Lounapuu Oy.

  • Konsernin liikevaihto tullee pysymään vahvana myös ensi vuonna, vaikka budjetti talouden osalta on laadittu edellisvuosia varovaisemmin. Hakkuumäärät ovat pudonneet syksyllä ja seisokkeja on odotettavissa metsäteollisuudessa. Siitä huolimatta puukaupan odotetaan käyvän. Sahoilla on parempi markkinatilanne ja nähtäväksi jää alkaako uusi nousu ensi vuoden aikana metsäteollisuuden lopputuotemarkkinoilla, kuvailee Metsänhoitoyhdistys Lounametsän johtaja, Hannu Justen.

Jäsenyys keskiössä

Metsänhoitoyhdistys Lounametsän perustehtävä ei ole muuttunut yli sadassa vuodessa – jäsenet ja metsät ovat aina olleet keskiössä.

  • Haluamme panostaa jäseniin myös tulevina vuosina sekä vahvaan edunvalvontaan yhdessä metsänhoitoyhdistysten ja MTK:n kanssa, painottaa Metsänhoitoyhdistys Lounametsän hallituksen puheenjohtaja, Timo Junnila. Pidämme huolta, että metsänomistajien ääni kuuluu lainsäädännössä, alueellisissa päätöksissä ja metsätalouden kehittämisessä. Ilman jäseniä tätä vaikuttamistyötä ei olisi.

Timo Junnila toivoi myös, että metsäväen ääni kuuluu jatkossa entistä paremmin keskusjärjestössä MTK:n uuden puheenjohtajan, Tero Hemmilän myötä, joka on kotoisin Laitilasta ja on myös Mhy Lounametsän jäsen.

Palvelun laatuun ja henkilöstöön panostetaan

Palvelun laatu ja henkilöstö nousivat toimintasuunnitelman tärkeiksi panostuskohteiksi.

Metsänhoitoyhdistys Lounametsällä on paljon pitkäaikaisia asiakassuhteita. Tyytyväisyys ja luottamus yhdistyksen toimintaan on suurta. Jatkuvan asiakastyytyväisyystutkimuksen mukaan, tänä vuonna kyselyyn vastanneista asiakkaista 70 % on erittäin tyytyväisiä palveluun.  Tämä edellyttää asiakkaiden kuuntelua ja erilaisten tarpeiden ymmärtämistä, aktiivista viestintää sekä henkilöstön jatkuvaa kouluttautumista. Metsänhoitoyhdistys Lounametsän laaja paikallinen osaajaverkosto on edelleen keskeinen menestystekijä, jota asiakkaat arvostavat. Tästä haluamme pitää kiinni myös jatkossa.

Vuoden 2026 jäsenmaksut

Valtuusto päätti pitää Metsänhoitoyhdistys Lounametsän jäsenmaksut vuoden 2025 tasolla.

alle 20 ha 40 e

20–50 ha 70 e

50–100 ha 96 e

Yli 100 ha 150 e

Kannatusjäsenen maksu 40 e

Lisätiedot:

Hannu Justen, Mhy Lounametsän johtaja puh. 044 533 8242

Timo Junnila, Mhy Lounametsän hallituksen puheenjohtaja puh. 0500 665 918

Ajankohtaista

  1. OmaMetsä-viikko toimistoillamme

    OmaMetsä-viikko toimistoillamme

    Lounametsä

    Tiedätkö, mitä metsällesi kuuluu juuri nyt? Selvitetään se yhdessä. Autamme sinua ottamaan käyttöön metsänomistajan kätevän apulaisen OmaMetsä-palvelun. Tervetuloa toimistollemme!

    Lue lisää
  2. Mynämäen Laurin markkinoilla vilkasta keskustelua edunvalvonnasta

    Mynämäen Laurin markkinoilla vilkasta keskustelua edunvalvonnasta

    Lounametsä

    Viime viikonloppuna Mynämäellä keskusteltiin mm. ennallistamisasetuksesta ja sikarutosta, jotka tällä hetkellä ovat MTK:n pj Tero Hemmilän mukaan painavimmat asiakokonaisuudet MTK:n edunvalvonnassa.

  3. Metsänlannoitus drone

    Lisätuottoa metsään - Droonilannoitukset käynnissä

    Lounametsä

    Droonit saapuivat metsänhoitotöihin Metsänhoitoyhdistys Lounametsän alueelle. Viime viikolla droonia lennätettiin Mynämäellä.