Metsäkiinteistöjen hinnat historiallisen korkealla
lounametsa
Länsi-Suomen Metsätilat Oy LKV on toimialueensa suurin maaseutukiinteistöjen välittäjä. Yhtiön kehitys jatkui positiivisena myös vuonna 2022, vaikka maailmantilanne pandemian ja sodan vuoksi haastaakin.
Länsi-Suomen Metsätilojen toimitusjohtaja, Jukka Pusa luonnehtii päättynyttä vuotta metsän osalta hyväksi ja muiden kiinteistöjen kannalta vaikeaksi.
– Metsämaan hintojen vuosia kestänyt nousu päättyi viime vuonna, ja hinnat vakiintuivat loppuvuodeksi viime kevään tasolle. Hinnat ovat siis historiallisen korkealla tasolla, mutta toistaiseksi vakaat. On siis oikein hyvä aika luopua metsäomaisuudesta, mikäli se oman ja perhepiirin kannalta on hyvä ja haluttu ratkaisu, määrittelee Pusa.
Rahoitustilanne on ilman muuta vaikeampi kuin edellisinä vuosina. Korkotason nopea nousu lisää kustannuksia, mutta yhtä merkittävä vaikutus on ollut rahoituksen saatavuuden heikkenemisellä. Metsä on tyypillisesti omaisuuslaji, jota ei pyritäkään hankkimaan kokonaan velkarahalla vaan sillä on täydentävä merkitys kaupan rahoittamisessa. Siksi vakuusvaatimus on yleensä huomattavasti helpompi täyttää. Toki rahoituksen saatavuus riippuu paljolti myös hakijan omasta tilanteesta eli se on hyvin yksilöllinen.
Vakuusongelmat koskevatkin ennen muuta maaseudun rakennettuja kiinteistöjä ja tontteja. Niiden arvostus on rahoittajien silmissä nyt varsin huono ja esimerkiksi osa asuinkiinteistöistä ei kelpaa joillekin pankeille lainkaan vakuudeksi. Edullista asuinkiinteistöä hankkivalla ei välttämättä muuta vakuudeksi käyvää omaisuutta ole, jolloin kohdalla voi olla ylittämätön ongelma.
Metsärahastot yhä useammin metsätilan ostajana
Erilaiset metsärahastot ja muut institutionaaliset ostajat ovat myös Länsi-Suomen Metsätilojen alueella olleet merkittävässä roolissa metsämaan kaupassa. Yksityishenkilöt ovat kuitenkin vielä johtavassa roolissa.
– Viime vuonna yksityisten osuus oli noin puolet kaupan kokonaismäärästä. Rahastojen osuus oli kuitenkin yli 40 %. Sen lisäksi olemme erotelleet valtion, kuntien, perinteisten metsäteollisuusyritysten, yhteismetsien ja säätiöiden kaupat. Näiden yhteinen osuus on siis noin 10 %, mainitsee Pusa.
Pusa kertoo selkeän muutoksen tapahtuneen loppuvuoden aikana rahastojen osto-osuudessa. Valtakunnan tasolla pudottiin yli 60 prosentin osuudesta hieman yli 40 prosenttiin eli ne ovat rauhoittaneet ostojensa määrää. Tämä jättää nyt paria edellisvuotta paremmin tilaa yksityisille sijoittajille ja muille metsää ostaville.
Metsätilakaupan arvioidaan käyvän jatkossakin hyvin eivätkä olosuhteetkaan ole rajoittamassa.
Lisätiedot: Jukka Pusa, tj Länsi-Suomen Metsätilat, jukka.pusa@metsatilat.fi tai puh. 0400 636 113
Ajankohtaista
Uusi metsätietojärjestelmä käyttöön syyskuussa
Lounametsä
Mhy Lounametsä siirtyy syyskuussa käyttämään uutta Leafpoint-metsätietojärjestelmää. ”Uuden ohjelmiston avulla pystymme tarjoamaan käyttöönoton vaatiman siirtymäajan jälkeen entistä parempaa ja monikanavaisempaa palvelua”, kertoo Mhy Lounametsän johtaja Hannu Justen.