Puukaupan kilpailuttaminen

Moni kilpailuttaa vakuutukset, sähkösopimukset ja puhelinliittymät. Miksi et kilpailuttaisi puukauppaasi? Puun myynti ammattilaisen avulla eli valtakirjalla takaa, että puukauppasi kulkee parhaita mahdollisia polkuja.

Pyydä tarjous
Puukaupan kilpailuttaminen

Puukaupan kilpailuttaminen on muutakin kuin kuutiohinnat

Pelkkä kuutiohinta ei kerro sitä, kuinka hyvä puukauppatarjous on. Ostajat katkovat puun aina itselleen tarpeellisiin mittoihin. Olemme keränneet tätä tietoa ostajittain tietopankkiimme. Sen avulla tarjoukset saadaan parhaiten vertailtua keskenään. Tarjousten todellinen ero voi olla tuhansia euroja. Oman metsäasiantuntijasi avulla puukauppa onnistuu varmasti ja kannattavasti!

Valtakirja antaa turvaa - päätös on aina sinun

Puunmyynti valtakirjalla ei tarkoita päätäntävallan pois siirtymistä. Metsänomistaja on aina se, joka päättää mitä myydään, miten myydään ja etenkin kenelle myydään. Meidän tehtävämme on olla tukenasi näissä päätöksissä ja kertoa eri vaihtoehdot. Meidän työmme on myös valvoa, että puukauppasi sujuu sovitusti.

Vaikuttavin tapa myydä puuta

Päätöksesi vaikuttavat myös muihin. Sen lisäksi, että puukaupan kilpailuttaminen takaa sinulle markkinan parhaat hinnat, se myös ylläpitää koko alueen puukauppahintoja. Ilman kilpailua ei ole painetta maksaa korkeinta kuutiohintaa.

Tilaa palvelu

Lähetä tarjouspyyntö

Pyydä tarjous sinulle sopivimmista palveluista ja toimenpiteistä. Tarjouksen pyytäminen ei edellytä jäsenyyttä.

Tilaa OmaMetsän kautta

OmaMetsästä tilaat tarvitsemasi palvelut helposti omasta Metsänhoitoyhdistyksestäsi. Voit myös kysyä lisää palvelusta omalta metsäasiantuntijaltasi.

Soita tai lähetä sähköpostia

lappi@mhy.fi040 039 4586

Tietoa puukaupasta

  • Puupino

    Puumarkkinakatsaus huhtikuu 2024

    Valtakunnallinen

    Puukaupan painopiste on sijoittunut monena vuotena kevätkaudelle. Kevät on kiireistä aikaa myös muiden metsänhoitotöiden suunnittelujen kannalta. Työmarkkinaselkkaukset tuovat markkinoille epävarmuutta. Toistaiseksi tämä ei ole näkynyt puumarkkinoilla, vaan puukauppa käy hyvin ja takatalvi on mahdollistanut talvikorjuukauden ja kuljetusten jatkumista. Vaikka tehtaiden puun käyttöä on jouduttu rajoittamaan, nähdään markkinoilla jo käännettä positiiviseen. Puulla on kysyntää ja se mahdollistaa investoinnit metsänhoitoon myös taimikonhoitojen ja nuoren metsän kunnostusten osalta. Näihin on uudistettu taloudellisena kannusteena Metka-järjestelmä.

  • Puukaupan muistilista

    Puukaupan muistilista

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistyksessä tunnemme paikallisen puumarkkinatilanteen. Tiedämme, millaiselle puulle on kysyntää.

  • Kilpailutetut puun hinnat

    Kilpailutetut puun hinnat

    Valtakunnallinen

    Metsänhoitoyhdistykset tarjoavat jäsenilleen näkymän kilpailuttamiinsa puunkauppoihin. Jäsenenä näet alueelliset keskihinnat hakkuutavoittain.

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaa yhdistyksen uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen, saat sähköpostiisi tiedotteita tapahtumistamme, ajankohtaisista metsäuutisista sekä puukauppatilanteesta ja puun hinnasta.

2024 © Metsänhoitoyhdistykset