Jari Hemminki, tie- ja suometsä asiantuntija
Toimialueeni on Mhy Länsi-Suomen itäpuoli
Koulutus ja ura
Aloitin toimihenkilötyöt 3.6.1985 Tampereen metsänparannuspiirissä. Myöhemmin organisaatio muuttui metsälautakunnaksi ja edelleen Metsäkeskukseksi. Elokuussa 2007 aloitin työt Mhy Pohjois-Pirkassa. Olen valmistunut 1982 metsätyönjohtajaksi Kullaan metsäoppilaitoksesta ja 1993 metsätalousinsinööriksi Kurun metsäoppilaitoksesta.
Miten autan metsänomistajia työssäni?
Osa työajasta on erilaista neuvontaa yksityisteihin liittyen. Pääasiallinen työ on suunnitella ja rakennuttaa uusia metsäteitä ja parantaa vanhoja teitä. Jonkin verran suometsiin liittyviä asioita.
Miten päädyin töihin metsänhoitoyhdistykseen?
Mhy Pohjois-Pirkan johtaja Harri Katajamäki vinkkasi, että heillä voisi olla paikka tieosaajalle.
Parasta työssä on…
Saa olla tekemisissä erilaisten metsänomistajien kanssa sekä urakoitsijoiden kanssa. Työstä jää jälki pitkäksi aikaa, kun rakennuttaa uuden metsätien.
Mitä et ehkä vielä tiennyt minusta:
Harrastan metsästystä, pääasiassa hirven ja jäniksen metsästystä. Minulla on koirat kumpaankin lajiin. Talvella myös pilkillä tule käytyä. Olen osakkaana metsäyhtymässä sisarusteni kanssa, joten siellä riittää puuhasteltavaa, niin metsässä, kuin vanhojen rakennusten ylläpitoa. Harmittaa, kun ei ole tullut pidettyä päiväkirjaa vuosien kuluessa. Monenlaista on eteen sattunut vuosien kuluessa. Meton metsäkalenterit on tullut säästettyä melkein koko työuralta, sieltä löytyy merkintöjä työpäiviltä.
