Puunostajien erot Kymenlaaksossa historiallisen suuria
kymenlaakso
Puukauppa on vilkastunut kevään aikana ja puun kysynnän kasvu on nostanut puunhintoja Kymenlaaksossa. Kysynnän kasvu näkyy erityisesti historiallisen suurina eroina puukauppatarjouksien välillä.
Puun hinta on noussut kuitupuulla ennätyskorkealle ja havutukillakin on kivuttu takaisin viime kevään hintatasoon. Energiapuun kysyntä on ollut jo usean vuoden ajan korkealla ja ostajat varautuvat jo nyt ensitalveen ostojen ja varastojen kasvattamisella.
- Viime päivien uutisoinnit Euroopan puupulasta ja Ruotsin kohonneista hinnoista on huomattu myös meillä Kymenlaaksossa. Ostajat etsivät puuta nyt vauhdilla ja se näkyy suurina eroina puunostajien tekemien tarjousten välillä, kertoo Mhy Kymenlaakson virkaatekevä johtaja Jani Sadinsalo.
Sadinsalon mukaan keskikokoisessa leimikossa tarjousten välillä on ollut eroa jopa 18 000 euroa. Se tekee yli 10 euroa kuutiolta.
- En voi tarpeeksi korostaa kilpailutuksen merkitystä tässä markkinatilanteessa. Jos yksi puunostaja soittaa, voit olla varma, että ottajia olisi muitakin. Metsänomistajan on tärkeä olla tietoinen tilanteesta ja koen, että meidän tehtävämme on lisätä metsänomistajien tietoisuutta tässä asiassa. Olemmehan metsänomistajan kanssa samalla puolen pöytää.
Kilpailutus tuottaa metsänomistajalle parhaan lopputuloksen
Kuumentuneet markkinat on huomattu myös Metsänhoitoyhdistyksen metsäasiantuntijoiden keskuudessa. Metsäasiantuntija Mila Kaasinen käsittelee työssään päivittäin puukauppatarjouksia.
- Ostajia on Kymenlaaksossa paljon ja kilpailu on aitoa. Tällä hetkellä tarjouksia tulee paljon ja se kertoo aktiivisuudesta puukaupassa. Yhteydenottoja tulee metsänomistajilta päivittäin, joten leimikonteossa ollaan nyt kiivaimmassa ajassa.
Kilpailutuksessa tulee ottaa huomioon Kaasisen mukaan hinnan lisäksi katkonta. Kova tukinhinta ei välttämättä kerro koko totuutta vaan jokaisella puunostajalla on omat tarpeensa puutavaralle ja katkovat sen siksi eri tavoin kuin toiset.
- Meillä on tietoa siitä, kuinka puunostajat katkovat puutavaran tukiksi ja kuiduiksi, sillä olemme keränneet sitä talteen katkontapankkiin metsänomistajien puolesta.
Katkontapankkiin on kirjattu kaikki Metsänhoitoyhdistyksen kautta kilpailutetut puukaupat ja niiden katkontatieto. Se kertoo tuhansien mottien perusteella, miten puunostajat ovat katkoneet puutavaran tukeiksi ja kuiduiksi eri kokoisista metsistä ja erilaisilla hakkuutavoilla.
Katkontapankki siis ennustaa ostajakohtaisesti puutavaran jakautumisen tukkiin ja kuituun. Tällä on merkittävä vaikutus puukaupan lopputulokseen.
Kaasinen vinkkaa myös erikoispuiden vaikutuksesta.
- Kilpailuttaminen on tärkeää jokaisessa leimikossa, mutta erityisesti sellaisissa, josta on otettavissa erikoisempia puutavaralajeja kuten pylvästä. Tilipussi karttuu roimasti, kun myös nämä otetaan huomioon.
Ajankohtaista
Mhy Kymenlaakson toimistopäällikkö Eija Auviselle on myönnetty ansioristi
Kymenlaakso
Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson toimistopäällikkö Eija Auviselle on myönnetty itsenäisyyspäivänä 6.12.2025 Suomen Leijonan ansioristi. Suomen Leijonan ansioristi on valtiollinen kunniamerkki, joka myönnetään ansiokkaasta työstä Suomen hyväksi. Ansioristin voi ansaita huomattavista siviili- ja sotilasansioista.
Puukaupan kilpailuttaminen on nyt erityisen tärkeää
Kymenlaakso
Puumarkkinoilla eletään erikoisia aikoja. Uutisointi on viime aikoina ollut negatiivista ja uutisia lukiessa saattaa tulla sellainen tunne, että puumarkkinat ovat romahtaneet ja hinnat valuneet pohjamutiin. On hyvä muistaa, että puukauppa on syklistä, eikä ylä- ja alamäiltä voida välttyä. Puunhinta on ollut ennätyskorkealla viimeisen vuoden ajan.
Pääkaupunkiseudun metsänomistajailta kokosi väkeä Maalaistentaloon
Kymenlaakso
Helsingin Maalaistentalossa vietettiin 26.11.2025 hyväntuulinen ja tietoiskuista tiivis metsänomistajailta, johon oli kutsuttu pääkaupunkiseudulla asuvat Mhy Kymenlaakson jäsenet. Ilta alkoi leppoisissa merkeissä – tarjolla oli tuoreita, muhkeita sämpylöitä ja höyryävää kahvia, jotka loivat lämminhenkisen aloituksen yhteiselle keskusteluhetkelle.
