Maanomistaja Kouvolassa: Tarkista osuuko kiinteistösi uuden yleiskaavan alueelle

kymenlaakso

Kouvolan kaupunki aloitti uuden kaavoitushankkeen eli Kouvolan keskeisten alueiden yleiskaava 2050:n valmistelun maaliskuun alussa. Hankkeessa uudistetaan nykyisiä yleiskaavoja ja kaavoitetaan kokonaan uusia alueita. Suunnittelualue on laaja kattaen noin neljänneksen kaupungin koko pinta-alasta. Alueesta noin viidennes on taajama-alueita, noin viidennes maatalousmaata ja yli puolet muita alueita, joista pääosa metsää. 

Maanomistajien kannattaa ottaa kaavoitushanke seurantaan heti alusta lähtien ja osallistua valmisteluun, jos pienintäkään tarvetta ilmenee. Kaavoittajalla on lain antama monopoli kunnan maankäytön suunnitteluun. Jos maanomistajat eivät reagoi kunnan suunnitelmiin, niin kaavakartat piirretään kaavoittajan tavoitteiden mukaisina. Liikkeellä pitääkin olla oikeaan aikaan kaavoitusprosessin eri vaiheissa. On myös otettava huomioon, että kaavoittaja ei ota yhteyttä maanomistajiin prosessin edetessä, vaikka kaavan uudistus aiheuttaisi muutoksia maankäyttöön. Valmiin, lainvoimaisen kaavan muuttaminen on käytännössä erittäin vaikeaa. 

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Parhaillaan on käynnissä aloitusvaihe, johon kuuluu osallistumis- ja arviointisuunnitelman laatiminen. Siinä kuvataan kaavoitushankkeen perustiedot ja kerrotaan miten osallistuminen ja vuorovaikutus järjestetään sekä miten kaavoituksen vaikutukset arvioidaan. 

Kaavoitushankkeesta pääsee parhaiten kärryille tutustumalla osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan. Suunnitelmaa voi kommentoida ja maanomistajien kannattaa kertoa omista näkemyksistään matalalla kynnyksellä jo tässä vaiheessa. Kaavoittajalla kun saattaa olla metsäalueille monia muitakin tavoitteita mielessään kuin metsätalouden edellytysten turvaaminen. 

Seuraava eli valmistelu-/luonnosvaihe käynnistyy tämän vuoden aikana ja sen arvioidaan valmistuvan talvella 2027. Kaavaluonnoksessa suunnitelmat tarkentuvat karttamerkinnöiksi ja kaavamääräysten muotoon. Luonnos asetetaan nähtäville ja siihen maanomistajat voivat esittää mielipiteensä, mikä onkin ensiarvoisen tärkeää jatkovalmistelun kannalta. 

Kuulemiskierroksen jälkeen valmistelu etenee ehdotusvaiheeseen, jossa kaavoittaja täydentää kaavaluonnosta saamiensa kommenttien perusteella ja harkintansa mukaan sekä laatii kaavaehdotuksen. Jälleen seuraa kommentointikierros, mutta on huomattava, että muutosten saaminen muuttuu koko ajan vaikeammaksi, mitä pidemmälle valmistelu etenee. Kaavoitus etenee lopulta hyväksymisvaiheeseen, jonka päätteeksi kaava saa lainvoiman. Tämän arvioidaan tapahtuvan vuonna 2030.

Kaupungin tavoitteena on varjella virkistys- ja luontoalueita

Osallistumis- ja arviointisuunnitelman mukaan Kouvolan uuden yleiskaavan tavoitteena on ohjata asumista, kaupungin palveluverkon kehitystä, liikennettä, elinkeinoja ja tuotantoa sekä samalla turvata virkistys- ja luontoarvot. Näillä toimenpiteillä pyritään vahvistamaan Kouvolan imagoa ja elinvoimaa.

Kouvola näkee luonnonläheisyyden ja hyvät virkistysmahdollisuudet tärkeänä vetovoima- ja pitovoimatekijänä. Kaupunki haluaa esimerkiksi kehittää alueiden välisiä yhteyksiä sekä säilyttää maisemallisesti arvokkaita kohteita. Tavoitteena on myös turvata ekologiset yhteydet ja luontoalueet siten, etteivät erityisesti uhanalaisten ja vaarantuneiden eliöiden sekä luontotyyppien olosuhteet heikkene. Näiden tavoitteiden arvioidaan palvelevan myös kaupungin ilmastotavoitteita.

Osallistuminen suunnittelun aloitusvaiheessa tärkeää

Maanomistajien kannattaa jatkossa seurata tarkasti, miten nämä tavoitteet näkyvät tulevan kaavaluonnoksen karttamerkinnöissä ja kaavamääräyksissä. Omat maankäytön tavoitteet on hyvä tuoda selkeästi esiin, sillä kaavoittaja ei voi tietää niitä ennalta. Kaavoittajan esityksille kannattaa myös pyytää perusteluja ja tarvittaessa tarkennuksia epäselviin merkintöihin – erityisesti siihen, mitä ne tarkoittavat ja millaisia vaikutuksia niillä voi olla metsätalouden harjoittamiseen.

On myös hyvä huomata, että kaavoittaja ei valmistelun aikana ota suoraan yhteyttä kaava-alueen maanomistajiin. Siksi jokaisen maanomistajan tulee itse seurata valmistelua ja kommentoida suunnitelmia omien maidensa osalta silloin, kun siihen on valmistelun aikana mahdollisuus.

Me Mhy Kymenlaaksossa seuraamme tilannetta ja tiedotamme kun kaavoitushanke etenee. 

Lisätietoja ja vaikuttamisen mahdollisuuksia aloitusvaiheen aikana:

Kuva: Kaavoitustilanne ja suunnittelualue, jolle valmistellaan uutta Kouvolan keskeisten alueiden yleiskaava 2050:tä.

Jouni Väkevä

Kenttäpäällikkö Kaakkois-Suomi

MTK Metsänomistajat -linja 

Ajankohtaista

  1. Harjoittelijaksi Mhy Kymenlaaksolle

    Harjoittelijaksi Mhy Kymenlaaksolle

    Kymenlaakso

    Opiskeletko metsäalaa? Hyvä! Mhy Kymenlaakso etsii kesälle 2026 kahta asiakaspalveluhenkistä metsäharjoittelijaa. Harjoittelijana pääset tutustumaan kaikkiin palveluihimme ja monipuolisiin työnkuviin. Opit uutta käytännön metsätaloudesta sekä pääset kehittämään asiakaspalvelu- ja viestintätaitojasi.

    Lue lisää
  2. Lumisia tykkypuita talvimaisemassa

    Mhy Kymenlaakson metsäasiantuntijoissa väliaikaisia muutoksia

    Kymenlaakso

    Mhy Kymenlaakson metsäasiantuntijoista Sanna Ahtiainen, Heidi Ahonen ja Anni Korhonen jäävät vanhempainvapaalle. Heidän sijaisinaan metsänomistajia palvelee viime kesältä tutut harjoittelijat Otto Holmsten, Hanna Metsälä ja Lauramaija Sinkkonen. Otto, Hanna ja Lauramaija saivat syksyn aikana opinnot valmiiksi ja jatkavat metsäasiantuntijan sijaisina Mhy Kymenlaaksossa.

  3. Mhy Kymenlaakson toimistopäällikkö Eija Auviselle on myönnetty ansioristi

    Mhy Kymenlaakson toimistopäällikkö Eija Auviselle on myönnetty ansioristi

    Kymenlaakso

    Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakson toimistopäällikkö Eija Auviselle on myönnetty itsenäisyyspäivänä 6.12.2025 Suomen Leijonan ansioristi. Suomen Leijonan ansioristi on valtiollinen kunniamerkki, joka myönnetään ansiokkaasta työstä Suomen hyväksi. Ansioristin voi ansaita huomattavista siviili- ja sotilasansioista.