Koponen:"Linnut tarvitsevat metsänomistajien apua"

06.3.2019

Luonto- ja erityisesti lintumiehenä tunnettu Urpo Koponen on rakentanut 54 vuoden aikana yhteensä 7 000 pönttöä. Kehitystyön tulosta on esimerkiksi monelle muullekin lintulajille kelpaava puukiipijän pönttö.

Rintamamiestalon pihapiirissä Kotkan Karhulassa huomaa ensinäkemältä, että tonttia asuttaa innokas lintuharrasta ja luontoihminen. Erinäköisiä ja kokoisia linnunpönttöjä löytyy pihakuusesta, piharakennusten seinistä ja lehtipuista. Urpo Koponen, 70, on rakentanut keväiselle pihatielle linnunpönttökokoelman esiteltäväksi.

”Tällä hetkellä maastossa on noin 4000 linnunpönttöäni. Olen sitä mieltä, että pönttöjä voi tehdä paljon enemmän kuin niitä ehtii käydä huoltamassa, vaikka aina puhutaan päinvastoin. Linnut tarvitsevat loputtomasti talousmetsissä pesäpaikkoja. Eivät ne puunkolotkaan ole aina niin ehjiä. Monta kertaa huonompi pönttökin on parempi kuin vanha lahonnut puunkolo,” Koponen kertoo.

Koponen tituleeraa itseään luonnonsuojelijaksi: ”Se on elämäntapa. Minulle on tärkeämpää pönttöjen teko kuin rengastusten määrä. Rengastukset ovat vain numeroita.” Mutta eivät rengastuksetkaan vähäisiksi ole jääneet, sillä Koposen käsien kautta on kulkeutunut rengas yli 80 000 linnun jalkaan. 

Kehitystyö tuottaa tulosta

Urpo Koponen huomasi 70- ja 80-luvun taitteessa, että kaikki kololinnut kärsivät pesäpaikkojen puutteesta. Sitä ennen hän oli tehnyt 10 vuotta pelkästään pöllönpönttöjä. ”Olen tehnyt paljon yhteistyötä metsätalousihmisten kanssa, ja siitä on minulle naljailtukin luontopiireissä. Mutta kaikki minua vähänkään tuntevat tietävät, että olen solidaarinen ihminen, ja nyt parhaiten autamme tekemällä yhteistyötä.”

Vuonna 2013 julkaistun Pihan linnut ja pöntöt -kirjan tekoaikana kokeneet lintumiehet Koponen ja kirjan kirjoittaja Juha Laaksonen saivat kasaan 30 pöntössä pesivää lintulajia. Kololintuja löytyi paljon, mutta pönttökokemuksia läheskään kaikista ei ollut. Siitä alkoi Koposen kehitystyö.

”Olen paahtanut koko 2000-luvun oikein tosissani kehitystyön kanssa,” Koponen kertoo. Työn ajatus on ollut yksinkertaisesti lintujen elinolosuhteiden tutkiminen. ” Halusin selvittää, että jos lintu pesii jossain luonnon kolossa, ja jäljittelen sitä koloa pöntönrakennuksessa, niin asettuuko lintu siihen pesimään? Tällä hetkellä olen saanut 67 lajia pesimään pöntössä,” Koponen kertoo. 

Hyvä esimerkki kehitystyöstä on puukiipijän pönttö. ”Puukiipijän pönttö on vanhan kuusimetsänomistajan tärkein pönttö, sillä lintu käyttää ravinnokseen kirjanpainajan toukkia ja koteloita.” Nyt Koponen on kehittänyt kyseisen lajin pönttöä niin, että se kelpaa useammille lajeille. ”Pöntön kulman suuruus on tässä merkityksellinen. Tavallisen puukiipijän pöntön kulma on 90 astetta. Mutta kokeilin, mitä tapahtuu, kun muutan kulman 65 asteeseen. Lopputulemana on, että mikäli puukiipijä ei jostain syystä pönttöä löydä, sinne pesii mielellään myös kuusi-, tali- ja sinitiainen sekä kirjosieppo ja peukaloinen.”

Puukiipijän pönttö
Puukiipijän pönttö soveltuu kehitystyön jälkeen myös mm. peukaloiselle.

Neljä pönttöä, 23 lajia

Millä ratkaisuilla metsänomistaja voi parantaa kololintujen elämää? Siihen Koposella on antaa selvät askelmerkit. ”Tärkeimmät pöntöt mielestäni ovat tiaisten pönttö, kottaraispönttö, pöllön pönttö sekä puukiipijän pönttö.” Koposen mukaan näillä pöntöillä metsänomistaja pystyy tarjoamaan kodin 14 lintulajille.

”Tiaisen pönttö 32 millimetrin reiällä kelpaa kuusi-, sini- ja talitiaiselle sekä leppälinnulle, kirjosiepolle ja pikkuvarpuselle. Kottaraispöntössä elää kottarainen, käenpiika, västäräkki, punarinta ja käki. Metsän rajoittuvassa pihapiirissä pesänsä kottaraisen pönttöön on tehnyt myös useasti liito-oravat.” 

tiaisen pönttö

”Metsässä pöllönpönttö 125 millimetrin aukolla kelpaa niin lehto- kuin helmipöllölle ja jos pöntön vie vesistön äärelle, sinne voi asettua telkkä, isokoskelo, tukkakoskelo ja sinisorsa.” Isompaan pönttöön on Koposen mukaan pesinyt joskus myös uuttukyyhky, mustarastas, leppälintu ja västäräkki. ”Tämä jos mikä kuvastaa huutavaa ja jatkuvaa pesäpaikkapulaa.”

pöllön pönttö

Koponen muistuttaa, että pöllönpönttöä ei kannata asentaa 100 metriä lähemmäs pihapiiriä sillä pesää suojeleva lehtopöllö voi olla hengenvaarallinen. 

Pöntön ripustuskorkeudella ja sijainnilla on myös väliä lajeittain. Tiaisen pöntön voi lintuasiantuntijan mukaan ripustaa metsässä puoleentoista metriin, mutta pihapiirissä se tarvitsee kaksi metriä, ettei ihmisten ja lemmikkieläinten liikkuminen häiritse pöntön elämää erityisesti haudonta-aikana. Pöllön pönttö tarvitsee 2 – 3 metriä korkeutta ja suuaukon olisi hyvä suunnata itä-pohjois -suuntaan. Vesilinnun pöntölle on oltava esteetön pääsy. 

Materiaaleilla lisää ikää

Monesti linnunpönttöjä kehotetaan tekemään tavallisesti raakalaudasta. Se on Koposen mielestä kuitenkin väärä liike. ”Jos pöntön rakentaa kunnon materiaaleista, käyttöikä on helposti 30 vuotta.”

Tavallista raakalautaa tarvitaan ainoastaan pöntön etuseinään ja lattiaan. ”Raakalauta ei kuitenkaan saa olla mitään 12 millimetrin ohutta vaan mielellään 20 – 30 millimetriä – riippumatta siitä tuleeko pönttö pikkulinnulle vai pöllölle. Ja tärkeää on upottaa lattia seinien sisään, jotta vesi pääsee valumaan pois.” Lattiaan on hyvä porata myös reikiä, jotta pohja ei liejuunnu. Tämä tuplaa pöntön käyttöiän.

”Pöntön sivuseinät teen koivuvanerista, ja siihen on kaksi syytä. Ensinnäkin kuusivaneri imee kosteutta paljon enemmän ja toiseksi koivuvaneri patinoituu parissa vuodessa kauniisti kelonharmaaksi.” 

Katto ja takaseinä ovat pöntönrakennuksessa heikoimmat ja lahoavat ensimmäisenä. ”Ne teen aina filmivanerista, koska se on kestävintä.” Monesti pöntön reiän ympärillä on käytetty metallia, mutta sitä Koponen ei käytä: ”Olen siirtynyt käyttämään kattohuopaa. Tiainen käy kahden ruokintaviikon aikana pesässä 5 000 kertaa. Jos metalli on vähänkään liian pieni, se ei tee hyvää linnun sulille. Kattohuopa estää niin tikan kuin oravan tekoset.”

Koponen kertoo, että pönttöjen kehitystyö on ollut vähän hifistelyä: ”Teen petolintujen ja vesilintujen pönttöihin viillot etuseinän taakse tikapuiksi, sillä näiden lintujen poikaset lähtevät pesästä lentokyvyttöminä.” Myös pönttöjen pohjapehmusteilla on väliä. Tiaisen ja puukiipijän pönttöön ei tarvita mitään pehmustetta, mutta vesilinnun pöntössä tulee olla pohjalla 10 cm oikealaista pehmuketta. ”Höyläpuru, heinä ja sammal eivät ole sopivaa materiaalia eivätkä houkuttele lintuja. Paras pohjakate on lannoittamaton puutarhamulta tai -turve, jossa ei ole lannoitusaineita. Siihen hieman sekaan hienoa sahajauhoa kosteutta imemään. Luonnosta löytyy myös hyvää luomupehmuketta vanhojen kuusien juurelta. Sinne varastoitunut luonnon humus on erinomaista tavaraa.”

Pönttöjen huolto

  • Pöntöt tulee huoltaa pesimiskauden jälkeen.
  • Tiaisen, puukiipijän ja kottaraisen pöntöistä poistetaan koko pesä. 
  • Vesilintujen pöntöissä riittää, kun poistetaan kuolleet poikaset ja kuoriutumattomat munat.
  • Metsässä pönttöhuolto kannattaa tehdä syksyllä.
  • Pihapiirissä maaliskuussa siksi, että linnut käyttävät pesäpönttöjä talvella pakkas- ja pimeäpiiloina, ja tiaisen sammalpesä lämmittää kummasti pakkasöinä.

Kuvat ja teksti Sanna Vornanen