Henrietta Ahola tuuraa Anton Vinnikan opintovapaata
kymenlaakso
Metsäasiantuntija Anton Vinnikka on opintovapaalla 31.8.2025 saakka ja häntä tuuraa uusin vahvistuksemme, metsäasiantuntija Henrietta Ahola.
Tuore metsätalousinsinööri aloitti työt Valkealassa juhannusviikolla ja odottaa innolla tulevaa vuotta.
- Odotan paljon, että pääsen tapaamaan asiakkaita ja tutustumaan uuteen alueeseen. On mukava, kun sekä toimialueeni että asiakkaat ovat aivan uusia, joten metsäkäynneillä riittää paljon tutustuttavaa, Ahola tuumaa. Hän on valmistunut Kaakkois- Suomen ammattikorkeakoulusta keväällä 2024.
Metsäala on ollut hänelle mielenkiinnon kohde jo lapsesta asti. Perhe omistaa metsää Iitissä, joten metsätyöt ovat tulleet hänelle tutuiksi jo lapsena.
- Tykkään muutenkin liikkua paljon luonnossa lenkkeillen ja retkeillen.
Metsäkoulusta parhaiten jäivät mieleen maastotunnit. Käytännön tekeminen on Aholalle kaikkein mielekkäin tapa opiskella asioita.
- Metsäkoulu antoi hyvän pohjatiedon, mutta käytäntö opettaa varmasti vielä enemmän. Odotan innolla tulevia metsäkäyntejä ja kanssakäymisiä asiakkaiden kanssa. Työ Metsänhoitoyhdistyksellä vaikuttaa todella monipuoliselta ja se on hyvä. Näin työ pysyy mielekkäänä, kun on monia erilaisia asioita, joita tehdä.
Henrietta Aholan tavoitat numerosta 040 720 6164 tai osoitteesta henrietta.ahola@mhy.fi.
Ajankohtaista
Uusia vaatimuksia hankintapuukauppaan
Kymenlaakso
EUDR-asetus vaikuttaa tulevaisuudessa hankintapuun kauppaan. EUDR-asetus velvoittaa puun alkuperän entistä tarkempaan seurantaan. Seurannalla pyritään estämään metsäkatoa. Mitä hankintakauppa tarkoittaa? Hankintakaupassa ostaja ostaa puut valmiiksi hakattuna ja tien varteen kuljetettuna. Hankintakaupalla tarkoitetaan puukauppaa, jossa metsänomistaja vastaa itse puiden kaatamisesta ja kuljetuksesta tien varteen. Puunostaja hakee valmiiksi pinotut puut ja vastaa puiden kuljetuksesta jatkojalostukseen. Suurin osa puukaupasta tehdään pystykauppana, jossa puunostaja ostaa pystyssä olevat puut ja vastaa niiden kaatamisesta sekä kuljetuksesta tien varteen.
Siirry e-laskuun
Kymenlaakso
Pyrimme siirtymään pois paperilaskuista. Tilaamalla laskut jatkossa e-laskuna tai sähköpostilaskuna paperisen sijaan, säästät aikaa ja vaivaa. Voit kuitenkin olla huoletta, mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta tilata e-laskua tai sähköpostilaskua, saat laskut jatkossakin paperisena.
Nyt on metsän ruokinta-aika ja se näkyy kukkarossa
Kymenlaakso
”Metsälannoitus on paras sijoitus metsään, sillä siinä on hyvä tuotto – se tuottaa oikeasti rahaa,” kertoo metsäasiantuntija Otto Holmsten. Lannoittaminen ei hänen mukaansa ole sen kummempi toimenpide kuin pellon lannoittaminen: ravinteita lisätään ja kasvu lisääntyy. Varttuneissa metsissä lannoituksen tuoma lisäkasvu näkyy erityisesti tukkiosassa – siinä, missä puun arvo kasvaa eniten.
