Jere Vanhalan siirtyessä toisiin tehtäviin, aloittaa Suvi Mäkinen Jaalan alueen metsäasiantuntijana.
Suvi on toiminut aiemmin metsänhoitoyhdistys Uusimaan metsäasiantuntijana Pornaisissa ja Etelä-Mäntsälässä, josta hän siirtyy 4.8. alkaen metsäasiantuntijaksi metsänhoitoyhdistys Kymenlaaksoon, Jaalan alueelle. ”Olen kotoisin Valkealasta ja on ihana palata takaisin kotiseudun maisemiin.”, Suvi toteaa.
Uusi alue, tutut työtehtävät
”Mhy Uudellamaalla työtehtäviini on kuulunut muun muassa puukauppa- ja metsäpalvelut sekä metsänomistajien neuvonta. Työnkuva pysyy samana, ainoastaan metsänhoitoyhdistys ja toimialue muuttuu.”, Suvi kuvailee muutosta.
Luonnossa liikkuminen on ollut Suville lapsesta asti tärkeää ja hän alkoikin lukioaikana etsiä koulutusta, jossa pääsisi työaikanakin metsään. ”Koulutukseltani olen metsätalousinsinööri. Hiljattain opiskelin töiden ohella myös luontokartoittajan erikoisammattitutkinnon. Aiempaa työkokemusta on kertynyt riistatalouden eri työtehtävistä sekä metsävaratiedon keruusta. Vapaa-ajalla viihdyn crossfitin ja retkeilyn parissa sekä talvisin hiihtoladulla.”, Suvi kuvailee.
Kysyimme Suvilta vinkkiä metsänomistajan kesän tehtävälistalle, ”kesä on mukavaa aikaa kulkea maastossa katsomassa ajankohtaisia metsänhoitotarpeita aina taimikonhoidosta hakkuisiin.”
Suvi lomailee heinäkuun, mutta odottaa jo uusia työtehtäviään, ”odotan innolla monipuolisia työtehtäviä sekä tulevia kohtaamisia metsänomistajien kanssa.” Hän kehottaa ottamaan rohkeasti yhteyttä ja sopimaan tapaamisen omalle metsätilalle. Tavoitat Suvin 4.8. alkaen. Hänen ja muiden metsäasiantuntijoidemme yhteystiedot löydät henkilöhaustamme.