Tasaisin väliajoin saa mediasta lukea, että nyt on esimerkiksi asuntomarkkinoilla myyjän markkinat. Samaan aikaan yleinen keskustelu pyörii vuodesta toiseen sen ympärillä, että metsänomistajille ei puusta makseta riittävästi. Metsäjätit takovat huimia tuloksia lakoista huolimatta, mutta metsänomistajan taskuun jäävän rahan määrässä tämä ei yleensä juurikaan näy. Milloin päästään sanomaan, että puukaupoilla on nyt myyjän markkinat?

Mikä on alkutuottajan osa?

Epävakaassa ja oikeuksia rikkovassa maailmantilanteessa vastuullisuus on teema, joka korostuu. Useat yritykset korostavat arvoissaan vastuullisuutta ja hyviä menettelytapoja. Lähtökohdan vastuulliselle yritystoiminnalle asettaa lainsäädäntö ja muu normisto. Monet vastuullisuuden käsitteen alle lukeutuvat asiat, kuten työelämään, kaupankäyntiin tai ympäristöön liittyvät kysymykset, kuuluvat Suomessa, kuten myös EU:ssa vahvasti lain tasoisen sääntelyn piiriin. Tästä huolimatta yritykset saavat varsin vapaasti määritellä mitä vastuullisuus niille tarkoittaa, ja miten se näkyy niiden käytännön toiminnassa. Mitä mieltä olette siitä, onko vastuullista toimintaa jakaa arvoketjun tuottama tulos siten, että vain pieni osa siitä jää alkutuottajan taskuun?

Puumarkkinoilla, kuten muillakin vapailla markkinoilla tulee varjella vapaata kilpailua. Etujärjestöt eivät saa antaa hintasuosituksia, tai rajoittaa tarjontaa. Markkinoiden tulee antaa toimia vapaasti ja antaa kysynnän ja tarjonnan lain viitoittaa kaupankäyntiä. Suomen puumarkkinoille leimallinen piirre, jonka mukaan ostaja määrittää hinnan, on kuitenkin moneen muuhun markkinaan nähden erikoinen. Ei kauppiaskaan kysy asiakkaalta paljonko tämä haluaa tai suostuu leipäpussista kaupassa maksamaan, vaan kauppias asettaa hinnan ja asiakas joko maksaa sen tai jättää tuotteen ostamatta. 

Muutos alkaa yksittäisestä puukaupasta

Puumarkkinoilla on tällä hetkellä suuria hintaeroja eri ostajien välillä. Yritykset ovat panostaneet suoramarkkinointiin metsänomistajille, ja pyrkivät saamaan nopeita suoria kauppoja metsänomistajien kanssa ilman välikäsiä. Tässä markkinatilanteessa parasta oman edun valvontaa, jota metsänomistaja voi tehdä, on kilpailuttaa puukaupat joko itse tai asiantuntijan avulla ja etsiä näin leimikolleen paras ostaja. Tarjousten vertailussa auttaa etujärjestön tuottama ajantasainen markkinatieto. Myös Metsänhoitoyhdistysten asiantuntijoiden avun puoleen kannattaa tässä asiassa kääntyä.

Metsänomistajalla on käsissään puukaupan avaimet. Yksittäisen puukaupan osalta vapaus toimia haluamallaan tavalla on kilpailulainsäädännön rajoittamatta varsin laaja. On täysin mahdollista neuvotella hinnasta ja ehdoista vielä tarjousten saamisen jälkeenkin. Keskimääräistä huonompaan hintatasoon tai huonoihin ehtoihin ei kenenkään pidä suostua. Puumarkkinoilla vallitseva ostajan sanelukulttuuri tulisi ehdottomasti saada muuttumaan. Kysymys kuuluukin, että pitäisikö yrittää muuttaa puukauppa myyjän markkinaksi yksi puukauppa kerrallaan? Koska ei se ole tyhmä, joka pyytää…