Luonnon monimuotoisuuden vahvistaminen on yhteinen tavoite. Siitä tuskin on metsänomistajienkaan keskuudessa suurta erimielisyyttä. Mutta keinoilla on väliä.

Suomen ennallistamissuunnitelmaa valmisteltaessa yksi periaate pitää sanoa selvästi: yksityismailla toimien on perustuttava maanomistajan vapaaehtoisuuteen. Siitä ei saa joustaa.

Kymenlaaksossa tämä on erityisen tärkeää. Peräti 78 prosenttia metsistä on yksityismetsiä, ja metsillä on suuri merkitys maakunnan taloudelle ja työllisyydelle. Metsänomistajia ei pidä nähdä ennallistamisen kohteina vaan kumppaneina. METSO, HELMI ja talousmetsien luonnonhoito osoittavat, että yhteistyöllä saadaan tuloksia.

Toinen iso kysymys ovat luontotyyppien määritelmät. Boreaalisten luonnonmetsien, harjumetsien ja puustoisten soiden määritelmät ratkaisevat, kuinka suuria pinta-aloja tavoitteet koskevat. Metsänomistajan pitää tietää, mitä tämän päivän luonnonhoito merkitsee tulevaisuudessa. Hyvästä teosta ei saa myöhemmin seurata käyttörajoitusta.

Kolmas kysymys on rahoitus. Jos yhteiskunta haluaa lisää ennallistamista, rahoituksen pitää olla kunnossa. Kustannuksia ei voida myöhemmin siirtää maanomistajien kannettaviksi.

Kaakkois-Suomessa suojelupaine kasvaa samalla, kun muu maankäyttö voi vähentää puuntuotantoon käytettävien metsien määrää. Samaan aikaan alueen teollisuus tarvitsee puuta.

Monimuotoisuutta ei pidä edistää metsätaloutta syrjäyttämällä. Kaakkois-Suomen metsäohjelman lähtökohta on hyvä: metsien kasvua voidaan vahvistaa yhtä aikaa monimuotoisuuden kanssa.Tarvitsemme elinvoimaisia metsiä, toimivaa metsätaloutta ja lisää monimuotoisuutta.

Vapaaehtoisuus, selkeät määritelmät ja riittävä rahoitus. Näistä ensimmäisestä ei pidä tinkiä. Luottamusta ei rakenneta pakolla.

Janne Ristola, johtaja, Metsänhoitoyhdistys Kymenlaakso
Jarmo Haimila, toiminnanjohtaja, Metsänhoitoyhdistys Kaakko
Jouni Väkevä, kenttäpäällikkö, MTK

Mielipidekirjoitus julkaistu Kymen Sanomissa 17.8. ja Kouvolan Sanomissa 18.8.