Perjantaina 28.8. tehtiin uusi ASF eli sikaruttolöydös Pyhtäältä noin 40 kilometrin päässä aiemmalta ydinalueelta. ASF-tartuntavyöhykettä laajennettiin ja se ulottuu 2.9.2026 Vironlahdelta Loviisaan.

Metsänomistajien näkökulmasta on tärkeää korostaa, että metsätaloustyöt voivat jatkua ASF-rajoitusalueella Ruokaviraston uuden 1.9.2026 päivitetyn ohjeistuksen mukaisesti. Metsien hoitoa, puunkorjuuta ja muita metsätalouden töitä voidaan tehdä normaalisti tartunta-alueella, kun toiminnassa noudatetaan viranomaisten ja Ruokaviraston antamia ohjeita. 

Voimassa olevan ohjeistuksen mukaan tartunta-alueen metsänomistajille ei toistaiseksi aiheudu merkittäviä rajoituksia metsien käyttöön tai hoitoon liittyen. Metsänomistajien on kuitenkin huomioitava viranomaisten ja Ruokaviraston ohjeistukset ja suunniteltava metsänhoidon toimenpiteet niiden mukaisesti. ”Me Mhy Kymenlaaksossa huolehdimme, että kaikki toimenpiteet toteutetaan kulloinkin voimassa olevien ohjeistusten mukaisesti”, Mhy Kymenlaakson johtaja Janne Ristola kertoo.

Käytännön työssä Mhy Kymenlaakson asiantuntijat yhdessä yrittäjien kanssa huolehtivat erityisesti koneiden ja varusteiden asianmukaisesta puhdistamisesta. Alueelta pois siirrettävät maa- ja metsätalouskoneet puhdistetaan ja desinfioidaan annettujen ohjeiden mukaisesti.

”Tärkein viestimme metsänomistajille on, että metsätalouden toiminta alueella jatkuu. Huolellisella ja vastuullisella toiminnalla pystymme jatkamaan metsien hoitoa ja käyttöä myös tässä tilanteessa.  Jos tilanne muuttuu, tiedotamme omalta osaltamme asiasta”, Ristola kiteyttää.

Mhy Kymenlaakso seuraa tilannetta aktiivisesti ja toimii aina viranomaismääräysten ja Ruokaviraston ajantasaisten ohjeiden mukaisesti. Pyydämme metsänomistajia seuraamaan myös itse Ruokaviraston viestintää ASF-tilanteeseen liittyen. ASF:n tilannekuva päivittyy jatkuvasti. Löydät ajantasaisen tiedon Ruokaviraston nettisivuilta.