Työjaksoni metsänhoitoyhdistyksellä oli mielenkiintoinen ja opettavainen. Opin kuinka montaa eri tekijää tarvitaan kestävään metsänhoitoon ja kuinka suuri merkitys jokaisella tekijällä on.

Itse pääsin tutustumaan lähes jokaiseen vaiheeseen metsänhoidosta niin istuttamisesta puunkaatoon. Jokainen päivä oli kiinnostava ja opin niistä paljon uutta. Pääsin tutustumaan monien uusien ihmisten kanssa ja sain heiltä paljon uusia oppeja ja tietoja metsäalaan ja metsänhoitoon liittyen.

Pääsin osallistumaan puun istutukseen, puunkaatoon, puunkorjuuseen, tilakäynnille maanomistajan kanssa, metsävahinkoarviointiin, erilaisten alueiden nauhoittamiseen ja hakkuun arviointiin. Minusta parasta oli puiden istuttaminen, mutta tiedän että isoissa määrin se ei olisi minun juttu. Kaikki työtehtävät olivatkin lähes yhtä mielenkiintoisia eikä tylsiä päiviä ollut.

Näiden päivien aikana opin myös miksi metsää hoidetaan. Näin mitä eri hyönteiset tekee puille, miten ravinteiden puute näkyy ja milloin metsälle on hyvä tehdä erilaisia toimenpiteitä. Kuulin myös monelta erilaisia syitä hakeutua metsäalalle ja mikä metsäalassa on ollut niin viihdyttävää ja mielenkiintoista.

Täällä metsänhoitoyhdistyksellä työntekijät ovat mukavia ja osaavia. He osaavat hyvin auttaa, jos tulee kysyttävää ja auttavat mielellään. Moni kehui tämän työn monipuolisuutta ja niin sanottua vapautta. Jokainen työpäivä on erilainen, eikä tylsiä päiviä ole. Työskentely metsäalla on vastakohta tehtaiden jokapäiväiseen linjalla työskentelyyn.

Tämän kahden viikon tet-jakson aikana sain tiiviin, mutta monipuolisen kokemuksen metsäalasta. Tämä vahvisti minun halua työskennellä metsäalalla suuresti. Koulussa puhutaan harmillisen vähän metsäalasta. Minullakin oli täysin erilainen käsitys metsäalasta ennen tätä harjoittelu jaksoa. Metsänhoito on tärkeä asia. Moni syyttää motokuskeja puun kaatamisesta, koska netissä harvoin kerrotaan hyviä asioita puunkaadosta. Motokuskien tehtävä on äärimmäisen tärkeää kestävän metsänhoidon kannalta.

Jasperi Laisi
Tet-harjoittelija