Metsää tarvitsee harventaa aika-ajoin, jotta kasvavat puut pystyvät järeytymään ja sen myötä tuottamaan arvokasta tukkipuuta. Ota tästä vinkit mukaan kesäiselle metsäretkelle!
1. Puiden latvusto kertoo sen
Usein varsinkin ensiharvennuksen tarpeellisuutta arvioidaan tarkastelemalla puuston elävän latvuksen osuutta. Latvusto supistuu, kun puun kasvavat liian tiheässä. Vihreän latvuksen supistuessa liikaa puiden paksuuskasvu heikkenee merkittävästi, vaikka pituutta puu kasvaisikin normaalisti.
Eri puulajeille on helpot nyrkkisäännöt elävän latvuksen osalta:
✅Mänty: 30% elävää latvusta pituudesta.
✅Kuusi: 60% elävää latvusta pituudesta.
✅Koivu: 50% elävää latvusta pituudesta.

Harvennukseen on siis ryhdyttävä ennen kuin elävä latvus supistuu näiden raja‐arvojen alapuolelle. Puiden latvuksilla tulee olla myös tilaa kasvaa eli katse ylöspäin: onko latvuksien ympärillä tyhjää tilaa?
2. Relaskooppi ja harvennusmallit
Harvennustarpeen määrittämiseen on olemassa myös harvennusmalleja. Jotta malleja voi hyödyntää, tarvitaan tiedot puuston valtapituudesta sekä pohjapinta‐alasta hehtaaria kohden
Pohjapinta‐ala (ppa) per hehtaari tarkoittaa puiden poikkileikkauksen pinta‐alojen summaa rinnankorkeudelta ja metsän tunnusluvuissa arvo ilmaistaan yksikössä m2/ha.

Pohjapinta‐ala hehtaaria kohden saadaan helposti selville relaskoopin avulla, jolla lukema saadaan suoraan.
Harvennusmallit löytyvät helposti Tapion Metsänhoidonsuosituksista: https://metsanhoidonsuositukset.fi/fi/harvennusmallihaku
3. OmaMetsässä kaikki metsäsi tiedot
OmaMetsästä löydät oman metsäsi tiedot. Voit selailla hoito- ja hakkuuehdotuksia niin maastossa kuin kotisohvalta käsin. Perusasetuksena OmaMetsässä näkyvät tiedot pohjautuvat julkiseen metsävaratietoon, joka on laserkeilattu ja tietokonemalleilla kasvatettua. Jos olet tilannut Metsänhoitoyhdistykseltä metsäsuunnitelman, se näkyy myös OmaMetsässä.
OmaMetsään on myös julkaistu uusia arvopohjaisia mallinnuksia, joiden avulla voit puntaroida metsänomistamisesi arvoja suhteessa tavoitteisiisi.
Löytyikö metsäreissulla harvennettavaa? Ota yhteyttä omaan metsäasiatuntijaasi ja laitetaan metsät kasvukuntoon!