Jouko Arvo voitti helikopterilennon

13.2.2020

Vuosi sitten Keskipohjan metsänhoitoyhdistys oli mukana valtakunnallisessa arvonnassa, jossa arvottiin 5 kpl helikopterilentoja Mhy-metsänlannoituksen tilanneille. Arpaonni suosi metsänlannoituksen tilannutta Jouko Arvoa. 

Torstaina 13.2. on palkintolennon vuoro. Lentolannoituskohde sijaitsee Lohtajan Ala-Viirteellä. Aamulla tarkalleen kello yheksältä kopteri aloittaa työn, Jouko Arvo saapuu paikalle metsänhoitoyhdistyksen operaatioesimien Matti Koskelan seurassa. Kohteessa tehdään tuhkalannoitus nuoreen suometsään.

-Tuhka on pitkäkestoinen lannoite, sitä tarvitsee laittaa vain yhden kerran puusukupolven aikana. Se on edullinen tapa tuottaa lisää puuta, Koskela kertoo. Etenkin puuntuhka on erinomainen lannoite, koska siinä on fosforia ja kalia sopivassa suhteessa ja sen lisäksi puun tarvitsemia hivenaineita. Lisäksi puutuhkalla on erityinen ominaisuus sen sisältämän runsaan Kalsiumin ansiosta: puuntuhka nostaa maan PH-tasoa ja sitä kautta puu pystyy käyttämään turpeessa olevat ravinteet tehokkaammin hyödykseen. 

Kello 9.30 Tuhkaa on levitetty kohteelle reilut 20 000 kiloa. Kone laskeutuu ja tankkaa ja on palkintolennon vuoro. Jouko Arvoa tämä ei jännitä, mies kertoo lentäneensä paljon pienemmillä ja suuremmilla koneilla. Tämä on kuitenkin ensimmäinen lento helikopterilla. Arvo nousee koneeseen ja pian kopteri kohoaa taivaalle.

'Kyllä peruskartta meni uusiksi kun yläilmoista maisemaa kateltiin. Tiet tuntuivat menevän eri suuntaan ja kaikki kohteet näyttivät olevan lähempänä kuin oikeasti ovatkaan. Riistaa ei lennon aikana sattunut silmään.' Kertoo Jouko laskeutumisen jälkeen.

Jouko Arvo osallistui arvontaan tilatessaan Mhy Keskipohjalta kivennnäismaan kemiallisen lannoituksen maalevityksenä. Maalevitys toteutettiin Arvon metsään keväällä 2019, se oli helppo toteuttaa kivennäismaan kasvatusmetsässä heti harvennuksen jälkeen. Metsätilaltani löytyy kyllä tuhkalevityskohteitakin, kunhan saadaan hoitohakkuut ja kunnostusojitus tehtyä. Tuumii kopterilennon voittanut Arvo.

Kiinnostuitko tuhkalannoituksesta? Lue lisää ja ota yhteys paikkakuntasi metsäasiantuntijaan